lauantai 25. elokuuta 2012

Laku 3.7.2001 - 25.8.2012

Suuri suru. Laku lähti tänään Sateenkaarisillalle. Kirjoitan muistokirjoituksen heti kun pystyn, nyt ei ole voimia. Alla oleva biisi on omistettu rakkaalle Lakulle. Meillä on niin kova ikävä.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Mun peitto elää!

Huomasin eilen nukkumaan mennessä, että mun peitto elää! Tiedättehän, monet lapset pelkäävät mennä nukkumaan kun sängyn alla on mörkö tai peikko tai mikä sitten ikinä onkaan. Mutta hei, vähemmästäkin alkaa jo aikuista ihmistä pelottaa kun peitto liikkuu sängyllä yksinään.

Kurkistin varovasti peiton alle. Ei näkynyt mitään. Laskin peiton kulman takaisin sängylle - ja taas peitto lähti liikkeelle! Hui! Kaikesta huolimatta päätin kuitenkin uskaltaa mennä nukkumaan peiton alle. Peiton alla liikkui epämääräinen möykky. Se lähestyi mua. Lopulta tuo möykky pääsi peiton yläreunaan asti ja tadaa - peiton alta työntyi esiin Ninjan pää! Ninja osaa siis saman tempun kuin mun nyt jo edesmennyt Romeo-kani: kun peittoa nostaa, peiton alla liikutaan samaan tahtiin joten peiton alla olevaa otusta ei ehdi näkemään. Etsittiin muuten kerran Romeota 4 tuntia eikä löydetty, lopulta nostettiin koko peitto pois sängystä ja yllättynyt (ja myös väsynyt) pupuherra paljastui peiton alta.

Ninja näytti vähän liiankin söpöltä kurkkiessaan peiton alta niin, että toinen korva oli peiton alla ja toinen työntyi peiton yläreunan alta esiin. Alkaa ilmeisesti syksyn viileys hiipiä hiljalleen kohti Etelä-Suomea kun Ninja osoittaa varmoja talven merkkejä nukkumalla peiton alla.

Äsken tein tilauksen Zooplussalle. Taas. Tällä kertaa tulee kissoille ruoan lisäksi myös pari uutta lelua, Kickeroo Ninjalle ja Catit Design Senses -leikkirata kaikille kissoille yhteisesti. Catit Design Senses Tempo -leikkirata pitää varmaan tilata kissaporukalle viimeistään joululahjaksi, näyttää siltä että ainakin Ninja voisi siitä pitää. Raporttia lelujen toimivuudesta tulee varmasti sitten kun paketti on saapunut Saksasta Suomeen :)

Ruokien tilaamisessa vaikeuksia tuotti taas Ninjan nirsoilu. Pitää aina katsoa, että tulee tilattua myös kanaa sisältäviä ruokia, sillä Ninja ei syö muita. Nyt tilasin kokeeksi myös hirvenlihaa sisältävää purkkiruokaa, saa nähdä miten uppoaa meidän laumalle. Ainakin hirvenlihasuikaleet ovat täällä tosi pidettyä ruokaa.

Niin, ja käytiinhän me tänään vähän shoppailemassa Mustissa & Mirrissäkin. Mukaan tarttui uusi huiskalelu kissoille, sellaista huiskaa näille ei ole vielä ennestään. Ninjan mielestä huiska oli taas vähän liiankin hyvä, piti piilottaa huiska niin että Jari piti Ninjaa sylissä ettei Ninja näe mihin huiska menee. Ostettiin myös Applawsin annospussiruokia kaksi erilaista lajitelmaa, kissaraati saa huomenna vähän maistella.

maanantai 6. elokuuta 2012

Tärkeät keskustelut

Meidän kaikki kissat ovat kovia puhumaan. Joskus niiden kanssa tulee keskusteltua pitkiäkin aikoja ja näistä keskusteluista on nyt ihan pakko koota parhaat palat tänne blogiin :)

Peku: Naa-a!
Minä: Mitä naa-a? En mä ymmärrä.
Peku: Naa-aaa-aaa-a!
Minä: Eiku en mä ymmärrä. Mikä naa?
Peku: Naa-aaa-aaa-aaa-a!
Minä: Joo en kuule ymmärtäny vieläkään. Voitko sanoa niin että mamma ymmärtää?
Peku: NAAAA-AAAAA-AAAA-A!
Tämän jälkeen Peku katsoo mua silmiin sellasella "siis et VOI olla noin tyhmä" -ilmeellä ja kävelee närkästyneenä pois, hetken kuluttua vielä jostain kauempaa kuuluu hyvin painokkaasti sanottu "NAA!". Mulle ei koskaan selvinnyt, mitä tämä naa nyt sitten tarkoitti.

Minä: Heeeeei, kuka täällä on oksentanu meidän sänkyyn?
Peku: MÄ!
Minä: Ai sä vai?
Peku: Määä-ä!
Minä: Oikeesti? No, sepä selviskin helpolla.

Ässä rapistelee keittiössä jotain.
Minä: Ässä. Mitä sä etsit?
Ässä: NJAU!
Minä: Häh? Mitä etsit?
Ässä: NJAU!
Minä: Aha. Herkkutikkuja vai?
Ässä: NNNNJAU!

Ninja pirisee jossain yksinään.
Minä: Ninnu, mitä sä huudat siellä?
Ninja: NINNNNU!
Minä: Niin niin, kyllä mä tiedän että se oot sinä. Tuu tänne sanomaan mitä sulla on asiaa.
Ninja: Prijiiiinth!
Minä: Kuka sanoo prijiiiiinth?
Ninja: NINNNNNU!

Minä: No Ninnu!
Ninja: NINNU!
Minä: Niin, no Ninnu siinä.
Ninja: NINNU!
Minä: Joo, onko Ninnu siinä?
Ninja: NINNU!
Minä: Mitä oot Ninnu tehny tänään?
Ninja: *kehrää*
Minä: Ai kuka on vaan kehränny ja puskenu tänään häh?
Ninja: NINNNNNU!

Pitäkää vaan hulluna, niin ne muutkin tekee :)

Ruokavarkaita

O-ou, meillä on ruokavarkaita! Häikäilemättömiä, erittäin röyhkeitä ruokavarkaita. Ne on karvaisia (kaksi on vähän vähemmän karvaisia ja ne on ne röyhkeimmät ja sitten on kaksi vähän enemmän karvaista), niillä on neljä jalkaa, aika pitkä häntä ja ne sanoo MJAU.

Ihan sama mitä täällä joku syö, näiden varkaiden on tehtävä tarkastus. Yleensä tarkastus päättyy siihen, että tassu käy nopeasti lautasella ja vie mukanaan joskus enemmän ja joskus vähemmän ruokaa. Oi, ja voileivät! Älä vaan käännä voileivälle hetkeksikään selkääsi. Voileipä nimittäin saa jalat. Tai ainakin voileivän päällä olevat kinkut, makkarat ja juustot. Paitsi jos Ässä on varkaissa niin sitten lähtee myös kaikki kurkut, salaatit, tomaatit jne. Ässän suurinta herkkuahan on kurkku ja paprika. Niin, ja herkkusienet.

Jokin aika sitten mä ihan silleen pahaa aavistamatta söin pizzaa. Ässä tajusi pizzan jo siinä vaiheessa kun pizza oli uunissa. "Mäymäymäymäy. Pizzaa, mulle pizza. HEEEEI! Kuulitteko? Pizzaa mulle! Tarjoilijaaaaaa!" Ässä tepsutti mun perässä ja siihenhän se sitten lopulta meni, että mun lautaselta lähti pizzanpala toisensa perään. Eikä Ässä tyydy syömään pelkkiä täytteitä, se syö myös pizzapohjan. Ei tosin kovin siististi, mutta syö kuitenkin. Ne epämääräiset läikät meidän sohvassa... ne on sitä Ässän pizzaa :) Ei varmaan ole vaikea arvata miksi meillä on kirjava sohva.

Jari söi tossa yhtenä iltana ranskalaisia. Ennen kuin Jari ehti sanoa yhtään mitään, Peku oli jo nuolemassa ranskalaisia hurjan kehräyksen säestämänä. Peku sai oman ranskalaisen, mutta se ei ollut yhtä hyvä. Piti jatkaa Jarin ranskalaisten kimpussa.

Lula on erikoistunut varastamaan pihvin hampurilaisen välistä. Tämä taito on opittu jo ihan pentuna. Vaikka Lula on ujo neiti, se hiipii ihan lähelle ja sieppaa nopeasti pihvin hampurilaisen välistä. No, minähän toki ajattelinkin syödä vain lämpimän sämpylän ketsupilla ja majoneesilla höystettynä. Yeah right.

Ninja taas... Ninja syö kaikkea mitä me ihmiset syödään, mutta ei oikein mitään mitä muut kissat syö. Suurin osa purkkiruoista on niin kamalia, että niitä ei voi edes haistaa. Ninja melkein pitää nenästään kiinni kun yrittää peittää purkkiruoat. Latz As Good As It Looks kelpaa. Latz hyytelössä ei kelpaa. Eläinkaupan purkkiruoista kelpaa kaikki ne, joissa on kanaa. Jos ruoassa on kalaa, Ninja ei koskekaan siihen. Koomista, koska Ninja rakastaa yli kaiken pakasteseitä, muikkuja ja keitettyä järvikalaa. Kai se kala sitten muuttuu inhottavaksi siinä vaiheessa kun se laitetaan kissanruokaan. Ninja tykkää myös kebabista, kebabia ei saa meillä syödä rauhassa vaan Ninja päivystää koko ajan selän takana.

Silloin kun Laku asui vielä meillä, se tykkäsi varastella sipsejä ja suolakeksejä. Suolakeksistä jäi vaan muruset kun rouva rouskutti :) Nykyään Laku ei kuulemma syö muuta kuin kissanruokaa. Tarkennetaan vielä, että kuivaruokaa sillä purkkiruokia Laku ei ole koskaan syönyt. Nyt Laku syö nivelrikon takia Hill's j/d -kuivaruokaa ja pitää siitä kovasti.