Otsikossa mainittu matka on ollut allekirjoittaneen aamu-, päivä- ja iltalenkki viimeiset reilu kolme viikkoa. Ja uskokaa pois, se matka on yllättävän pitkä. Yksi asia on kuitenkin aika kiva: flunssa ei iskenyt silloin kun on hurjat helteet.
Kuten arvata saattaa, Karvavarpaat ovat kunnostautuneet sairaanhoitajina. Kissoista on ollut selvästi luettavissa, että nyt ei ole palvelusväki huomioinut arvon herrasväkeä riittävästi. Ei sinne päinkään. Kyllä ei tule mitään siitä, että päivät pitkät maataan sängyssä eikä yhtään lähdetä valjastelemaan pihalle tai tehdä mitään muutakaan kivaa. No ruoka sentään on tullut kuppeihin kohtalaisen hyvin, mutta sekin on tylsää kun ihan vaan kuppeihin on saanut ruokaa eikä muija ole keksinyt mitään ruokaleikkejä. Niin siis koska tässä taloudessa ruoalla nimen omaan leikitään. Kissat leikkivät, ei ihmiset. Paitsi kissanruoalla kyllä vähän leikkivät ihmisetkin.
Mulla on ollut uskollisia hoitsuja. Peku on maannut mun tyynyllä. "Ai sulla on kylmä? Missä sun karvalakki on?!? Tai pipo? Huoh. No. Mä leikin nyt sit sun karvalakkia." Peku oli hyvin, hyvin närkästynyt sänkyyn ilmestyneestä lisätyynystä. "Ei pysty nukkumaan näin korkeella. Putoo vielä. Mä en ole kuule nuori kissa enää. Mietipä vähän mitä voi käydä jos mä nyt tosta korkeelta tyynyn päältä putoon." Lukijoille kerrottakoon tässä vaiheessa että ei, ei pudonnut vaarikissa kertaakaan. Sen sijaan mulla oli suussa vuorotellen häntä ja takatassu.
Hertta on maannut mun päällä. Joka kerta kun kehtasin vähänkään liikahtaa, Hertta mulkaisi murhaavasti. "Et kai sä TAAS lähde johonkin? Yritä nyt hyvä ihminen olla hetki paikallas! Häiriintyy kauneusunet kun sä liikut siinä." Hertta todella antaa mielipiteensä kuulua. Joskus ihmettelen, miten niin kovin pienestä kissasta voi lähteä niin kovin ISO ääni.
Traksilla on ollut tylsääääää-äääää-äää. Silloin kun Traksilla on tylsää, Traks keksii tekemistä. Kappas vain, niin tälläkin kertaa. Yhtenä jos toisenakin aamuyönä heräsin kevyesti vatsan päälle pompahtavaan kissaan. No okei, ei edes niin kevyesti. Siinä Traks sitten käveli mun päällä edes takaisin kuin hokien Kasper-nuken tunnetuksi tekemää rallatusta "Trai trai trallallaa, trai trai trallallaa!". Raotin toista silmääni ja kysyin "Traks, MITÄ sä teet?" ja Traks lopetti ravaamisen. "Eeeen mä mitään tee, tässä mä oon maannu monta tuntia. Kuin nii?" Traks vastasi kasvoillaan se äärettömän söpö uteliaan pikkupojan ilme, joka vain Traksin kasvoilla voi olla. Sain osakseni puskuryöpyn kehräyksen säestyksellä. Suljin silmän. "Trai trai trallallaa, trai trai trallallaa!" jatkui jälleen. En viitsinyt enää edes kysyä, mitä jäbä duunaa.
Ninjalla on joku ongelma nenäliinojen suhteen. Nenäliinapaketti yöpöydällä oli yksinkertaisesti liian houkutteleva. Yhden yön jälkeen (sen yön, jona Ninja oli istunut mun yöpöydällä pari tuntia) mulla oli pitsinenäliinoja. Ninja ei revi, Ninja ei raatele. Ninja nuolee. Ninja voi nuolla nenäliinoja niin kauan, että kerralla tulee Ninjan kielen mentävä aukko neljään nenäliinaan. Nenäliinan reunoja koristavat pitsikuviot. Keskellä nenäliinaa oleva iso reikä on kohtalaisen hupaisa ylläri siinä vaiheessa kun keskellä yötä herää niistämään. Noh, lopputuloksen varmasti jokainen pystyy kuvittelemaan.
Kelmilläkin on ollut tylsää. Tylsää. Tylsäääää. Tylsäätylsäätylsäätylsää. Supertylsää. Ei mitään tekemistä. Ei siis kerrassaan mitään! Tästä johtuen näin yhtenä päivänä silmäkulmasta, miten pitkin asuntoa juoksi jotain valkoista. Hetkinen! Valkoista? Ei meillä ole mitään itsestään liikkuvaa valkoista. Paitsi Kelmi, joka juoksee nenäliina suussa. "Eikäkö mä vaan harjottelen, että mä osaan sit tuoda sulle nenäliinan tositositosi nopeesti kun sä tarviit!" Juu, selvä. Selitys hyväksytty. Jatka vain harjoituksia kaikessa rauhassa. Seuraava harjoitus tehtiin talouspaperirullan kanssa. On siinäkin rullassa kyllä yllättävän paljon sitä paperia kun kissa nappaa paperista kiinni ja lähtee juoksemaan, hetken juostuaan huomaa "AAAAARRGGGHH! Joku seuraa muaaaaaaa! Karkuuuuuuuun!" eikä toki päästä paperista irti. Kohtalaisen ehjänä säilynyt talouspaperi on kyllä ihan helppo rullailla takaisin pahvirullan ympärille.
Joskus ihmettelen, onko Lula kissa ollenkaan. Lula ei koskaan keksi kepposia. Koko mun flunssan ajan Lula on ollut ihan superkiltti ja näyttänyt siltä, että "Voi! Onko flunssa? Voi että! Mä niiiiin tiedän ton tunteen! Yritä jooko jaksaa.". Osaa Lulakin kyllä keppostella. Jos rikkalapioon jää vähänkään kissanhiekkaa, Lula menee siihen pissalle. Jos lattialla on yksinäinen sukka, Lula kantaa sen hiekkalaatikkoon. Jos Kelmi pudottaa naulakosta pyyhkeen lattialle, Lula vie sen hiekkalaatikkoon. Silti Lula on ihan erilainen keppostelija kuin nämä muut.
Vaan hei, eipähän ollut tylsä flunssa mulla. Keuhkoputkentulehduksesta huolimatta on ollut ihan mukavaa, koska meillä on kissoja. Flunssaillessa tulin miettineeksi, että en voisi koskaan matkustella, koska haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa omien kissojen kanssa. Muutaman päivän reissu Ruotsiin kerran parissa vuodessa saa riittää ja sen lisäksi useita kertoja vuodessa toistuvat päiväreissut Tallinnaan lähinnä kissa-asioissa.
