Luulin, että ostin kissanpennun elokuussa 2011. Totuus on alkanut hiljalleen paljastua...
Ensin katosi äänet elokuvia katsellessa. Ninja! Pikkukissa kävi nakertamassa kaiuttimien johdot poikki. Naps vaan ja jopa syntyi siistä jälkeä! Ei kai siinä, Jari korjasi johdot ja taas kuului äänet kotiteatterin kautta. Kunnes viikon kuluttua ne taas katosivat. Taas sai Jari korjata johdot, onneksi on koulutukseltaan sähkömies.
Vuoden 2011 syksyllä Jari yhtäkkiä huomasi, että tietokoneen kaiuttimien johdot on syöty poikki. Ninja! Taas! Vanhan kännykän laturinjohto oli myös syöty poikki. Kuka näitä johtoja pistää pätkiksi? Ninja! Niin, ja kotiteatteri on taas mykkä.
Ninjalle ei riitä pelkät johdot. Vuoden 2012 syksyllä Ninja siirtyi kovempiin aineisiin. Meillä alkaa hiljalleen olla kaikkien kirjojen ja lehtien kulmat pureskeltu. Äsken löysin taas yhden uuden kirjan pureskeltuna. Kirjaston kirjat on pidettävä tarkasti piilossa. On asiassa toki hyviäkin puolia: ei tarvitse maksaa kallista hintaa paperisilppurista.
Ninja on ollut meillä nyt noin 1,5 vuotta. Siinä ajassa neiti on tuhonnut enemmän kirjoja, lehtiä ja johtoja kuin muut kissat yhteensä lähes 12 vuoden aikana. Ei hassumpi saavutus ollenkaan.
Ninjan hampaanjäljet on ikuistettu myös jokaiseen meiltä löytyvään kaukosäätimeen, useampaan kirjahyllyyn, tuolinjalkaan ja mun kännykän kulmaan. Muutamia esimerkkejä mainitakseni. Joskus käy mielessä, onko tuo sittenkään kissa. Mulla oli aikoinaan kaneja, ne teki ihan vastaavaa tuhoa. Toisaalta, Ninja oppi tosi helposti noutamaan eli olisko siinä sittenkin ripaus koiraa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti