Lula


Nimi: Lula
Syntymäaika: 1.4.2008
Sukupuoli: Naaras (steriloitu 19.12.2008)
Rotu: Pitkäkarvainen kotikissa
Väri: Ruskeatäplikäsvalkoinen
Mikrosiru: Kyllä

Lula on paras aprillipila ikinä (viitaten Lulan syntymäpäivään). Lula on virolainen löytökissa, joka on löytynyt parin kuukauden ikäisenä sisarustensa Larsin, Leifin ja Lolitan kanssa päiväkodin pimeästä kellarista. Meille tullessaan Lula ei luottanut ihmisiin pätkääkään. En ole ikinä käsitellyt kissanpentua, joka jännittää itsensä sylissä sellaiseksi kuin Lula. Hetken päästä Lula sinkosikin itsensä irti otteestani ja katosi sängyn alle. Ruoka on kuitenkin hyvää ja niinpä Lula tuli äkkiä kurkkimaan sängyn alta.

Lulalla on oikea silmä vasenta silmää pienempi, joskaan sitä ei huomaa ellei tarkasti katso. Lulalla on myös muita hyviä tuntomerkkejä kuten ruskea kauneuspilkku muuten valkoisessa kaulassa aivan leuan alla sekä valkoiset reunukset kuviokissoille tyypillien M-otsakuvion ympärillä. Lulalla on myös valkoinen hännänpää, mutta valkoista on niin vähän ettei sitä huomaa kuin tietystä kulmasta.

Lula on uskomattoman huumorintajuinen kissa ja tykkää hauskuuttaa ihmisiä. Lula saattaa tunkea itsensä milloin minnekin ja kurkata hassun näköisenä "Kukkuu! Näettekö nyt mut, enkös olekin söpö?!". Lula myös komentelee mielellään varsinkin ruoka-aikaan. Lulalla on erittäin persoonallinen ääni, jota neiti käyttää enemmän kuin mielellään. Vaikka Lula on ujo, se pitää kovaa meteliä jos jää yksin jonnekin huoneeseen. Lulan ääni on korkea ja sirkuttava, sanonkin Lulaa kaikuluotainkissaksi juuri tuon erikoisen äänen takia. Ääni nimittäin tuo mieleeni kaikuluotaimen jostakin syystä.

Lula pelkää kohoavaa kättä, kahisevia vaatteita, miehiä ja sitä kun jää johonkin huoneeseen suljetun oven taakse. Lula rakastaa possunsydäntä, kissanminttuleluja, laserpointteria ja linnunsulkia. Lula on myös ilmeisesti taitava metsästäjä, sillä se on napannut verkotetulta parvekkeeltamme parikin lintupaistia itselleen. Nykyään pikkulinnut eivät enää lennä parvekkeemme ohi kovin läheltä kun huomaavat, että Lula on parvekkeella. Kerran olen myös nähnyt Lulan ojentavan etutassunsa parvekkeen verkon läpi ja hipaisevan ohi lentänyttä lintua.

Lulalla on tapana kerätä ruokaa suuhunsa ja mennä rauhallisempaan paikkaan syömään. Lula myös jahtaa ruokaansa eli leikkii sydämenpaloilla, pakastekalalla ja muulla sopivalla ruoalla. Kerran Lula leikki pakastekalan palalla ja onnistui heittämään kalan suoraan isäni kahvimukiin :)

Lula on meidän ilopilleri, aina hyvällä tuulella. Lula on rakastunut Pekuun ja usein nämä kaksi löytääkin nukkumasta vierekkäin sängystä, komeron päältä ja milloin mistäkin.

Lula on tyttökissaksi melko kookas ja painaa n. 5 kg vaikka on hyvin hoikka ja timmissä kunnossa.

Lulan ensimmäisiä päiviä uudessa kodissa

Lulaa kovasti naurattaa :)

Name: Lula
Born: 1.4.2008
Sex: Female
Breed: Longhaired housecat
Color: Brown spotted tabby & white
Microchip: Yes

Lovely and funny, it's Lula. But Lula don't trust to anybody. Even we are doubtful people. We can't touch Lula but Lula sleeps in our bed, takes food from our fingers and yell "More food and NOW!" :)

Lula is an Estonian rescuecat. She was found from a kindergarten's dark basement with sister Lolita and brothers Lars and Leif.

Lula is very beautiful and girl - and she really knows she is beautiful and queen of our house.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti