torstai 31. maaliskuuta 2016

Parvekkeesta kissaturvallinen

Innokas parvekeulkoilija Traks

Multa on kyselty paljon parvekkeen verkottamisesta. Itse olen melko maallikko mitä tulee parvekkeen verkottamiseen, mutta ehkäpä jotain vinkkejä osaan antaa :) Meidän parveke verkotettiin vuoden 2008 vappuna - eikä yhtään väärään aikaan, sillä viikkoa myöhemmin jouduttiin tulipalon takia keskellä yötä laittamaan asuntoon totaalinen tuuletus ja sehän ei kissojen kanssa olis onnistunut jos ei olis parveke ollut verkotettu kissaturvalliseksi.

Ihan ensimmäiseksi: muista kysyä lupa verkottamiseen. Paitsi asunnon omistajalta, myös isännöitsijältä. Mitään kiinteää rakennelmaa ei parvekkeelle saa laittaa, joten on hyvä olla jonkinlainen suunnitelma jonka voi esittää isännöitsijälle. Verkotuksen tulee olla myös sellainen, että mahdollisen tulipalon sattuessa se voidaan palomiesten toimesta poistaa nopeasti ja vaivattomasti parvekkeen ulkopuolelta.

Meidän parvekkeen verkotus on tehty neljästä erillisestä elementistä. Verkko on kiinnitetty elementteihin niin, että hätätilanteessa palomiehet saavata sen revittyä irti ulkopuolelta.

Halusin sellaisen verkotuksen, ettei parvekkeeseen tarvitse porata reikiä. Haluan, että parveke on meidän pois muuttaessa saman näköinen kuin se oli silloin kun muutettiin tähän asuntoon. Ei siis niin, että parveke näyttää siltä kuin olisi täynnä luodinreikiä. Niinpä meidän parvekeverkot on kiristetty lattian ja katon väliin. Siinä ovat pysyneet paikoillaan eikä ole kertaakaan tarvinnut kiristellä lisää sen 2 vuoden ja 8 kuukauden aikana mitä ollaan tässä asuttu :) Samat verkkoelementit oli meillä edellisessä asunnossa reilu 5 vuotta eikä tarvinnut kuin kerran kiristää uudestaan.

Elementtien verkot on vaihdettu kerran. Alkujaan verkot olivat kanaverkkoa, mutta sitten meille tuli Hertta. Hertta on niin siro, että vielä aikuisenakin sai päänsä työnnettyä läpi kanaverkosta. Sanotaan, että kissa menee siitä mistä saa päänsä mahtumaan joten... En yksinkertaisesti suostunut siihen, että verkkoja ei vaihdettaisi. Niinpä muuton yhteydessä käväisin K-raudasta ostamassa pienisilmäisempää verkkoa. Nyt ei mene edes pienen kissanpennun pää verkon silmästä läpi ja voin olla turvallisin mielin.

Elementtien kehikot on tehty puusta ja maalattu valkoiseksi. Jokainen tietysti voi maalta puuosat mieleisekseen, mua miellyttää valkoinen koska se on melko neutraali. Ulospäin tämä verkotus ei näy oikeastaan sen enempää kuin parvekelasitkaan, näkyvin osa ovat nuo elementit. Ne on tehty hyvin siististi, joten kenelläkään ei pitäisi olla huomautettavaa. Lupaa kysyttäessä meillä olikin esittää kuvat edellisen asunnon parvekeverkoista ja lupa oli helppo saada. Myös edelliseen asuntoon verkotuslupa tuli helposti, isännöitsijä kommentoi vain, että sittenhän on kissoilla kiva paikka missä oleskella turvallisesti :)

Verkkoelementit on asennettu paikoilleen ja sen jälkeen parvekkeelle laitettiin painekyllästetystä laudasta valmistetut lattialaatat. Edellisessä asunnossa laatat laitettiin verkotuksen jälkeen, toimii siis niinkin päin.

Asumme ensimmäisessä kerroksessa, mutta asunto ei ole maantasalla. Aiempi asuntomme oli viidennessä kerroksessa. Aluksi kissat hieman vieroksuivat pihalla leikkiviä lapsia, mutta viikossa kissat olivat tottuneet pieniin ihmisiin ja nykyään leikkivien lasten äänet eivät saa kissoja edes liikauttamaan korviaan.

Kuvat puhukoot puolestaan ja kommentteihin saa heitellä kysymyksiä :) Kunhan saan parvekkeen siivottua kesäkuntoon, luvassa on lisää parvekepostauksia ja kuvia verkotuksesta. Yritän muistaa joku päivä napata kameran mukaan kun lähden ulos niin saan laitettua kuvia verkotuksesta myös ulkopuolelta.

Kattoa & seinää

Kattoa & toista seinää

Verkkoelementit ulottuvat lattiaan saakka...

...kuten kuvasta näkyy...

...ja tästäkin kuvasta. Veskuhan se siellä mökkeilee :)

Täältä ylhäältä näkee hyvin, tuumii Traks.

Mikäs tuolla pihalla meni?

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Ootko milloin ajatellu ihan oikean kissan hankkia?

Nyt haluaisin nostaa kissan pöydälle. Kotikissan. Sitä ei nimittäin kaikki uskokaan, minkälaista kommenttia saa kuulla kun kotikissojen kanssa harrastaa kissanäyttelyitä. Valtaosa rotukissanomistajista ei tee eroa kotikissan ja rotukissan välille, mutta joukkoon mahtuu myös näitä omanlaisiaan helmiä. Heidän kommentteja kuunnellessa käy aina mielessä se vanha viisaus "ihminen voi munata vain itsensä".

Jotenkin tuntuu uskomattomalta, että joillekin kissanomistajille kotikissat ovat ihan alinta pohjasakkaa. Kissoja, joiden ei edes kuuluisi olla olemassa. Tämä blogipostaus sisältää myös rumia sanoja, halusin julkaista sensuroimattoman version ihan jo sen takia, että lukijat voivat paremmin samaistua siihen, miltä tuntuu kun tällaisia kommentteja kuulee.

Olin Pekun kanssa käynyt rotukissanäyttelyiden kotikissaluokassa pari vuotta, kun ensimmäistä kertaa mulle esitettiin näyttelyssä kysymys "Ootko milloin ajatellu ihan oikean kissan hankkia?". Tuota noin niin... Kyllä mun ymmärtääkseni Peku on ihan oikea kissa. Hengittää, syö, juo ja niin edelleen. No, kysymys esitettiin äänensävyllä, josta saattoi tyhmempikin päätellä, että kysyjän mielestä vain rotukissa on oikea kissa ja vain rotukissan kanssa voi käydä näyttelyissä.

Kerran esittelynäyttelyssä saimme kuulla kommentin koskien yleisön suosikkikissa -kilpailua. "No. Yleensä sen voittaa pentu. Tai sitten kotikissa, jos joku nyt sellasenkin viittii tänne raahata." Pekun lisäksi esittelynäyttelyssä ei ollut muita kotikissoja, kovinkaan moni ei siis ollut viitsinyt sellaista sinne raahata. Esittelynäyttelyitäkin on takana kymmeniä, mutta kertaakaan ei ole yleisön suosikkikissa -kilpailua voittanut kotikissa. Varmasti jossakin esittelynäyttelyssä, mutta ei niissä joissa olen ollut. Eikä muuten ole voittanut pentukaan. Ei siis suotta kannata katkeroitua vaikkei itse raahaisikaan paikalle kotikissaa :)

"Milloinkas sulle sitten tulee kunnon näyttelykissa?" No mutta kiitos kysymästä, onhan noita jo jokunen. Kysyjä toki tarkoitti, että milloin jätän kotikissan pois näyttelyistä ja hankin rotukissan. Kotikissan kanssa voi käydä näyttelyissä ihan siinä missä rotukissankin kanssa. Näyttelyissä käyminen ei ole mulle syy hankkia rotukissaa - itse asiassa jos mulla olisi rotukissa, se luultavasti pysyisi kotona vaikka kotikissojen kanssa käynkin näyttelyissä.

"Kotikissat venyttää paneelia". Jep, näinhän ne tekee. Kotikissoja on kissanäyttelyn paneelissa aina maksimissaan neljä: lyhytkarvainen uros ja naaras sekä pitkäkarvainen uros ja naaras. Joidenkin yhdistysten näyttelyissä paneeliin ei pääse edes neljää kotikissaa vaan valitaan paneeliin ainoastaan yksi lyhytkarvainen ja yksi pitkäkarvainen kotikissa. Paneelissa valitaan maksimissaann kaksi Best In Show -kotikissaa - lyhytkarvainen ja pitkäkarvainen. Useiden yhdistysten näyttelyissä valitaan vain yksi Best In Show -kotikissa. Muissa kategorioissa paneelissa valitaan Best In Show -pentu, -nuori, -uros, -naaras, -kastraattiuros ja -kastraattinaaras. Ehdokkaita on yleensä useita, joskus jopa liki kymmenen. Mitenkäs se olikaan se kotikissojen paneelin venyttämisen laita :)

"Kotikissat vie rotukissojen palkinnot. Pitäis laittaa niin, ettei kotikissat saa osallistua niin rotukissat sais paremmat palkinnot." No juu, noinhan se asia on. Kuten edellisessä kappaleessa mainitsin, palkitaan maksimissaan kaksi BIS-kotikissaa sekä BIS-kotikissaveteraani. Näille kissoille menee peräti kolme palkintoa. Maksimissaan kolme. Jos ei olis kotikissoja näyttelyssä niin eipä se rotukissojen palkintoihin kovin paljon vaikuttais. Kuka muuten käy näyttelyissä palkintojen takia?

Vesku oli näyttelytauolla viime vuoden lokakuusta tämän vuoden maaliskuuhun. Tammikuussa sain kuulla, että olen jättänyt Veskun kotiin, koska se ei lokakuun näyttelyssä pärjännyt. Kappas, tämä oli aivan uusi tieto mullekin, mutta hyvä kun tuli ilmi niin tiedän itsekin, miksi kissani oli näyttelytauolla :) Tosiasiassa Vesku oli näyttelytauolla vain ja ainoastaan siitä syystä, että halusin saada sen allergiat hoidettua täysin kuntoon ennen seuraavaa näyttelyä. Me kun käydään näyttelyissä kissojen ehdoilla ja kissa jolla on allergian takia karvattomia laikkuja ei mun mielestä ole näyttelykuntoinen. Veskun vastustuskyky oli laskenut normaalia alemmas voimakkaiden allergiaoireiden takia, joten tein päätöksen, että näyttelyitä yli kaiken rakastava pikkumies jää kotiin.

Viime vuoden lopulla aloin käyttää Kelmiä enemmän näyttelyissä. Peku ja Kelmi ovat molemmat mustavalkoisia pitkäkarvaisia kotikissauroksia, ne siis kisaavat toisiaan vastaan. Tästäkös se riemu repesi. Ilmoitin kuulemma pojat näyttelyyn vain siksi, että saan kotikissojen lisäpisteitä nostettua. Eihän kuulemma muuten olisi mitään järkeä ilmoittaa omia kissojaan vastakkain. Onneksi tämänkin sain kuulla vahingossa kun kertoja ei huomannut mun olevan selän takana :) Mä kun nimittäin luulin ilmoittaneeni HCL n 09 -pojat näyttelyyn siksi, että Kelmi saa kokemusta ja Peku vielä opettaa Kelmiä näyttelyn saloihin. Kelmi on saanut Pekusta turvaa, Kelmi kun ei ole kovin paljon näyttelyissä käynyt. Kelmin kanssa on tarkoitus jatkaa mustavalkoisen pitkäkarvauroksen näyttelyttämistä sitten kun Peku ei enää käy näyttelyissä. Pojat nyt kuitenkin tulevat käymään näyttelyissä myös samaan aikaan - eivät kuitenkaan siksi, että kotikissojen lisäpisteet nousevat vaan siksi, että on mielenkiintoista kuulla mitä mieltä tuomarit ovat kissoista, jotka ovat niin samanlaisia keskenään. Välillä Peku on voittanut Kelmin, mutta tämän vuoden puolella Kelmi on molemmilla kerroilla voittanut Pekun.

Kun multa kysytään, mitä tarvitaan kun näyttelyttää kotikissaa, on vastaus selkeä. Kissa, joka ei stressaa tai pelkää ja joka on vieraiden ihmisten käsiteltävissä sekä paljon iloista mieltä ja todella paksu nahka. Kotikissan kanssa nimittäin saa kuulla kaikenlaista vähemmän positiivista. Joskin myös paljon positiivista ja yleisöähän aina kiinnostaa nämä tavalliset "meidän Misut ja Mirrit". Kotikissa on kissa, joka herättää paljon tunteita.

Olen myös saanut kuraa päälleni siitä, että tuon näyttelyyn löytökissoja. Vieläpä virolaisia löytökissoja. "Taas noita vitun virolaisia kissoja!" on kommentti, jonka olen kuullut pari kertaa. "Eikö sulle suomalainen löytökissa kelpaa? Pelasta ensin Suomen kissat ja sit voit lähteä Virosta hakemaan!" No mutta, on meillä toki suomalaisiakin kissoja. Mun vanhemmilla on suomalainen löytökissa, anopilta niitä löytyy kahdeksan lisää. Ei ole kyse siitä, etteikö suomalainen kissa kelpaisi. Mun mielestä jokainen kissa tarvitsee kodin, on kissan alkuperämaa sitten mikä hyvänsä. Tämän kokoiseen kissayhteisöön en voi ottaa mitä tahansa kissaa. Kissan on luonteensa puolesta sovittava yhteen jo olemassa olevan yhteisön kissojen kanssa. Virolaiset kissat ovat huomattavasti aktiivisempia ja energisempiä kuin suomalaiset. Suomesta on hyvin vaikea löytää kotikissaa, joka ei kärsisi näin energisessä kissaporukassa. Haluan, että kaikilla kissoilla on hyvä olla. Kotikissa ei koskaan ole kissa rauhallisimmasta päästä, mutta kun suomalaisen kotikissan aktiivisuustason kertoo vähintään viidellä, voi päästä jonkinlaiseen käsitykseen virolaisten kotikissojen aktiivisuustasosta. Jos viiden tällaisen tättähäärän laumaan lyödään viisi kertaa rauhallisempi kissa, se todennäköisesti ahdistuu. Sitä en halua.

Tässäpä hieman ajattelemisen aihetta kaikille :) Muistakaa, että ennen kuin lauotte kommentteja kissasta, kannattaa miettiä miltä kissan omistajasta tuntuu ne laukomanne kommentit. Mulla on paksu nahka vuosikausia koulukiusattuna olemisen jäljiltä. Kestän kaikki kommentit, mutta kaikki ei ehkä niitä kestä. On myös jokaisen oma asia minkälaisia kissoja haluaa, minkälaisista kissoista pitää. Itselleni en koskaan voisi kuvitella esimerkiksi ragdollia tai brittiä, mutta en silti koe tarpeelliseksi huudella kyseisten kissojen omistajille, etten kyllä IKINÄ ottaisi tuollaista kissaa, en sitten niin ikinä.

Kotikissat ovat suuri rakkauteni ja erityisesti olen menettänyt sydämeni virolaisille kotikissoille. Kaikki ne, jotka ovat tavanneet meidän kissaporukan livenä, tietävät heti mistä puhun kun sanon virolaisten kotikissojen olevan supervilkkaita ylisosiaalisia tättähääriä. Ne jotka eivät tiedä - tervetuloa kylään :)

maanantai 21. maaliskuuta 2016

TICAilemassa

Me käytiin pitkästä aikaa TICAilemassa. Ei siis sikailemassa vaan TICAilemassa. Tai kyllä me silleen snadisti sikailtiinkin, siitä lisää tuonnempana.

Edellisestä TICA-näyttelystä on ehtinyt vierähtää kolme ja puoli vuotta. Ohhoh! Täällä Lohjalla järjestettiin viikonloppuna TICA-näyttely, joten otettiin vahinko takaisin ja osallistuttiin pitkästä aikaa myös TICA-näyttelyyn. Alunperin ei pitänyt osallistua, mutta niin vain mut saatiin puhuttua ympäri. Ilmoitin Pekun ja sitten ihan viime hetkellä vielä Veskunkin. Kolmen viikon näyttelyputki, alaselän välilevyn rappeuma ja siihen päälle vielä armoton flunssa. Kivaa kuitenkin oli :)

Niin siitä sikailusta. Heti lauantaiaamuna about ensimmäiseksi Vesku tajusi näyttelyhäkissä "Ahaa! Hiekkis!" ja ei muuta kuin pissimään. Veskun mielestä isot pojat pissii seisaaltaan, allekirjoittaneen mielestä sitä vois kyllä vielä vähän harkita. Tuli nimittäin taas kiire hakemaan vessapaperia kun Vesku ruikki näyttelyhäkin takaseinän... Mukavasti ottaa haju tuohon kankaiseen näyttelyhäkkiin, pitää vähän miettiä millä häkin puhdistaisi.

Kun tästä ohjelmanumerosta oli selvitty, Peku päätti porsastella ruoat kipoista pitkin häkin pohjapatjoja. Sen siitä saa kun lähtee reissuun seuranaan Team Sotta & Pytty. Mun ihanat pikkupossut :)

Tämä oli kevyt neljän kehän näyttely eikä kotikissoissa juurikaan ollut kilpailua. Lauantaina vain Peku ja Vesku aikuisissa ja kaunis Inkku pennuissa, sunnuntaina Peku ja Vesku saivat kilpailijan ihanasta punavalkoisesta pitkäkarvaisesta Lennistä. Lauantain ensimmäisessä kehässä voiton vei Peku. Toinen kehä olikin Specialty-kehä ja siellä siis lyhytkarvat ja pitkäkarvat arvostellaan erikseen joten molemmat pojat saivat ykkössijoituksen.

Sunnuntain ensimmäisessä kehässä arvostelusijoitukset käännettiin päälaelleen. Pekulla ja Lennillä oli kilpailu divisioonan parhaasta, Peku voitti tuon kilpailun. Vaan Veskupa voittikin koko kehän Pekun jäädessä toiselle sijalle! Toinen kehä oli jälleen Specialty-kehä, Vesku veti sieltä jälleen ykkösen. Peku ja Lenni olivat taas vastakkain, mutta kuten ensimmäisessäkin kehässä, Peku vei divisioonan parhaan ja voitti Lennin.

Näyttelyn päätteeksi palkittiin Best of Best -kissat. Ensimmäisenä palkittiin Best of Best Household Pet eli kotikissa. Lohjan oma kasvatti oli Lohjan näyttelyssä Best of Best :) Vielä ei seniori jää junioreiden jalkoihin näyttelyissä. Voi tosin olla, että tämä oli Pekun viimeinen TICA-näyttely. Tämän vuoden loput TICA-näyttelyt ovat sen verran pidemmällä ja lämpimään aikaan, että en Pekua viitsi ilmoittaa mukaan. Vuoden viimeinen TICA-näyttely on toki Helsingissä, mutta samaan aikaan CFA-näyttelyn kanssa ja olemme menossa CFA-puolelle joten TICA jää välistä.

Peku DSM!

Peku DSM, kuva Tessa


Aikoinaan kun aloitin Pekun kanssa kissanäyttelyharrastuksen (6.12.2003), en osannut edes haaveilla noista komeista kolmesta kirjaimesta. Jos joku silloin olisi tullut puhumaan mulle jostain deeäsämmästä niin olisin luultavasti katsonut silmät suurina ja todennut hiljaa mielessäni jotta aha. Toisin sanoen en silloin edes tiennyt mikä on DSM.

Kun sitten ilmestyimme kotikissanäyttelyiden lisäksi myös rotukissanäyttelyihin ja Peku alkoi silloin tällöin napsia itselleen NOMmeja eli oli tuomarin paras, aloin jo sisäistää, että jos Peku voisi olla vielä BIS eli näyttelyn paras, Peku voisi saada nimeensä nuo kolme maagista kirjainta.

Peku oli aina silloin tällöin BIS, mutta melko hiljaiseen tahtiin BISsejä kuitenkin tuli. Peku täytti 10 vuotta ja sen oli tarkoitus jäädä eläkkeelle. No, ei sitten jäänyt kun ei itse halua vielä jäädä kotiin. Jatkettiin näyttelyissä käymistä ja menestystäkin tuli ihan mukavasti. Peku oli hiljaksiin tehnyt mustavalkoisia kotikissoja tunnetuksi ja voin ihan rehellisesti sanoa, että vasta useamman näyttelyvuoden jälkeen tuomarit ovat alkaneet arvostaa mustavalkoisia kotikissoja. Uskon, että sitkeällä mustavalkoisen kotikissan näyttelyttämisellä on merkitystä.

Kun Peku sitten vuoden 2014 lopussa alkoi räjäyttää potteja olemalla BIS kerta toisensa jälkeen, herätin uudelleen henkiin sen vanhan hullun haaveeni. Jospa Peku saisi itselleen DSM-tittelin.

Vuoden 2015 keväällä Turun näyttelyssä sunnuntaina Peku sai allekirjoittaneen kyyneliin. Tuli sellainen BIS, jota arvostan muita BISsejä enemmän. Näyttelyssä valittiin neljästä kotikissasta vain yksi BIS. Vastassa Pekulla oli meiltä Ninja ja Hertta sekä komea punavalkoinen lyhytkarvainen kotikissauros. Tuomariäänet paneelissa menivät tasan: Ninja sai yhden äänen ja Peku yhden äänen. Hertalle ja lyhytkarvaurokselle ei tullut ääniä. Kilpailu jatkui Ninjan ja Pekun välillä. Ratkaisevaksi tuomariksi valittiin Kristiina Rautio ja Kristiinan äänellä Peku oli BIS! Best in show! Näyttelyn kaunein kotikissa!

Nyt Pekulta puuttui enää kaksi BISsiä ja sen jälkeen voisimme lähettää Kissaliitolle postia koskien DSM-titteliä.

Ilmoitin Pekun, Hertan ja Veskun lokakuun 2015 URKin rotukissanäyttelyyn Saloon. Jännitys oli kova - olisiko Pekulla monta kilpailijaa, pääsisikö Peku paneeliin ja jos, niin veisikö voiton Peku vaiko pitkäkarvanaaras. Näyttelyaamuna selvisi, että Pekun ainoa kilpailija oli abs eli poissa. Peku olisi varmasti paneelissa. Vastaansa paneeliin Peku sai suloisen pitkäkarvanaaraan Hertan jäätyä tyttöjen kilpailussa toiseksi. Paneelin alkaessa olin entistä jännittyneempi: kuinka käy Pekun?

Assistentit kantoivat kotikissat näytille, Pekun olin uskonut Markon kannettavaksi. Molemmat kissat olivat kauniita, kumpi tahansa olisi voinut voittaa. Tuomarit antoivat äänensä. Molemmilla tuomariäänillä voittajaksi selviytyi... Peku!

Sunnuntaina Pekulla oli paneelissa vastassaan Hertta. Tiesin, että kilpailusta tulee todella kova. Hertta on kaunis kissa, jolla on takataskussaan jo kaksi BISsiä - yksi Pekua ja toinen moninkertaista maailmanvoittajaa vastaan käydyssä kisassa. Huh huh, mitenhän tällä kertaa tulisi käymään... Hertan olin antanut Viivin kannettavaksi, Pekun kantoi jälleen Marko. Tuomareiden tuli aika äänestää. Äänet menivät tasan! Hertta sai yhden äänen ja Peku sai yhden äänen. Ratkaisevaksi tuomariksi pyydettiin Kai Ruonala. Hän tutki kissat tarkkaan ja teki ratkaisunsa. Näyttelyn kaunein kotikissa oli Peku!

Kun paneelin juontajalle selvisi, että tämä oli Pekun kymmenes BIS, hän kertoi heti Pekun valmistuneen tämän BISsin myötä DSM-titteliin. Saimme paljon onnitteluja ja kehuja, DSM-titteliä ei ole aivan helppo saavuttaa eikä Suomessa hirveää määrää DSM-kotikissoja ole. DSM-titteliin vaaditaan 10 BISsiä, ensimmäisen ja viimeisen välillä pitää olla vähintään 2 vuotta.

Laitoin paperit Kissaliittoon ja joulukuun näyttelyssä juhlittiin Pekun DSM-titteliä. Peku sai monta lahjaa ystäviltään ja Peku selvästi nautti saadessaan olla juhlien keskipisteenä. Kuvautin Pekun Tessalla, vaikkei Peku sillä hetkellä ollutkaan parhaassa turkissa. Ehkäpä otamme vielä uudet DSM-kuvat sitten kun Peku on paremmassa turkissa :)

Lähes 12 vuotta kissanäyttelyitä takana. Edelleen menossa mukana se mun ensimmäinen näyttelykissa - ja se on nyt DSM. Fiilis on sanoinkuvaamattoman huikea. Koen onnistuneeni vaativan turkin laittamisessa vähintään 10 kertaa - niin monta kertaa Peku on nyt valittu näyttelyn kauneimmaksi kotikissaksi. Peku nauttii edelleen täysin rinnoin näyttelyissä käymisestä, joten eiköhän virkeää vaarikissaa jatkossakin nähdä näyttelyissä :)

Niin, mikä se DSM nyt sitten on? DSM on lyhenne sanoista Distinguished Show Merit. Sen voi ansaita olemalla 10 kertaa BIS eli Best In Show - kuitenkin niin, että ensimmäisen ja viimeisen BISsin välillä on kulunut aikaa vähintään kaksi vuotta. DSM on niitä harvoja titteleitä, joita kotikissa voi FIFé-kattojärjestössä saada. Muita kotikissalle mahdollisia arvonimiä ovat NW (National Winner), SW (Scandinavian Winner), WW (World Winner) jne.