maanantai 6. marraskuuta 2017

In memoriam Peku 17.4.2002 - 3.8.2017


 Tuuli puhuu enää kuiskaten
Sillä aurinko on jo mennyt nukkumaan
Pilvivuoteelleen sekaan untuvien
Kultaisen taivaanrannan taa

Kaikki on niin kaunista
Pehmeää ja rauhallista
Yön syli on turvallinen
Suojaansa tuhlaillen

Hyvää yötä maailma
Hyvää yötä maailma
-Pelle Miljoona-

3.8.2017 meitä kohtasi suunnaton suru. Tuli aika jättää hyvästit Suurelle Persoonalle. Kissalle joka on aina ollut mulle se kaikkein rakkain, Elämäni Kissa. Peku on nyt poissa. Suuri, lämmin sydän on lyönyt viimeisen kerran.

Peku oli kissa, jonka monet, monet ihmiset tunsivat. Peku teki lähtemättömän vaikutuksen todella moneen ihmiseen. On uskomatonta, miten monet ihmiset ovat myötäeläneet suuressa surussamme. Surunvalitteluja on tullut niin netin kautta kuin postitse. Mielestäni tämä kertoo siitä, miten monen ihmisen sydämeen Peku pääsi. Kissanäyttelyissä jopa ihmiset joita on en tunne, ovat tulleet halaamaan ja esittämään surunvalittelunsa. Kissanäyttelyissä ollaan itketty yhdessä ja muisteltu lämmöllä Pekua. Tuntuu, että jokaisella on Pekusta jokin muisto, jota kantaa sydämessään.

Pekun muistokirjoituksen kirjoittaminen on ollut vaikeaa ja olen siirtänyt kirjoittamista aina huomiseen ja huomiseen. Muistokirjoituksesta ei tule lyhyt - Pekulle ei vaatimaton muistokirjoitus sopisikaan. Toivon, että jaksatte lukea muistokirjoituksen - siinä ei ole mitään minkä olisi voinut jättää pois.

Peku tuli meille kolmen kuukauden ikäisenä pienenä vesselinä. Peku oli kotoisin Sammatista, Pekulla oli kaksi siskoa muttei ainuttakaan veljeä. Pennusta asti Peku oli aina hyvällä tuulella, koskaan ei ollut huonoja päiviä. Peku ei koskaan juonut mökömökövettä. Tai joi, niinä muutamana kertana kun en ottanut Pekua mukaan kissanäyttelyyn vaan menin toisen kissan kanssa.

Puolentoista vuoden iässä Peku osallistui ensimmäistä kertaa kissanäyttelyyn. Meidän piti vain kokeilla kerran, mutta sille tielle jäätiin. Kissanäyttelyistä tuli Pekulle rakas harrastus. Peku ei pitänyt voittamista tärkeänä, tärkeintä oli päästä esiintymään. Tuomarin pöydällä Peku istui hyvin arvokkaana ja katseli tuomaria sekä yleisöä. Aina kun Peku pääsi paneeliin, oli ilo seurata yleisön joukossa tämän kissan esiintymistä. Peku paransi ryhtinsä ja silmäili yleisöä, unohtamatta kuitenkaan tuomareita. Assareihin Peku luotti täysillä, Pekulla oli tapana varata koko lähes 8 kg painonsa assarin käsien varaan. Kokemattomampiin assareihin Peku suhtautui opettajamaisesti, ei koskaan tehnyt minkäänlaisia temppuja. Pekun saattoi antaa kenen tahansa kannettavaksi ja silti tiesi, että Peku ei nolaa assaria vaikka assari tekisi mitä. Epävarmoista otteista Peku ei pitänyt, mutta antoi ne kyllä anteeksi.

Pekulla oli omat suosikkinsa tuomareiden joukossa. Minna Krogh, Kristiina Rautio, Bjarne Wikström, Juan José Martinez Vizcaino sekä Marteinn Tausen kuuluivat Pekun erittäin korkealle arvostamiin tuomareihin. Pekulla oli myös muutama tuomari, joita ei voinut sietää. Jääköön heidän nimensä nyt kuitenkin mainitsematta. Peku mm. kaatoi kahvit tuomarin laukkuun huitaisemalla "vahingossa" hännällään tuomarin kahvimukin nurin. Viimeisinä vuosinaan Peku tyytyi vain katsomaan nenänvarttaan pitkin tuomareita, joita ei niin kovin korkealle arvostanut.

Peku oli aina ensimmäisenä näyttelykassissa istumassa kun aloin pakata näyttelykamoja. Perjantai-iltana Peku istui eteisen oven edessä ja oli jo lähdössä, vaikka näyttelyyn lähdettiin aina vasta lauantaiaamuna. Näyttelypäivän aamun traditioon puolestaan kuului Pekun etsiminen. Peku "teki katoamistempun" ja meidän piti sitten etsiä jekkuileva näyttelytähtemme. Peku piiloutui aina niin, että varmasti tuli löydetyksi eikä joutunut jäämään kotiin. Häntä tai tassu näkyi tuolin tai sängyn alta, mutta meidän piti silti olla tosissaan etsivinämme Pekua. Tämän saman tempun Peku teki vielä sairastuttuaankin kun tiesi, että on näyttelyviikonloppu. Niin tosissaan Peku näyttelyihin halusi.

Pekun peseminen näyttelyä varten oli aina äärettömän helppoa. Peku nautti suihkussa käymisestä ja kehräsi kun pääsi pesulle. Pekulle oli tärkeää, että turkki oli ojennuksessa. Jo ihan pienenä pentuna Peku oppi rakastamaan harjaamista eikä ikinä saanut harjaamisesta tarpeekseen.

Peku saavutti näyttelyissä myös menestystä, vaikka emme koskaan lähteneet minkäänlaista menestystä hakemaan. Peku palkittiin lukuisia kertoja eri yhdistysten vuoden kissana, vuoden aikana parhaiten näyttelyissä pärjänneenä kotikissana. Peku saavutti hyvin pian TICA-kattojärestössä SGM-tittelin, joka on korkein kotikissan titteli. Peku oli Suomen ensimmäinen pitkäkarvainen SGM-tittelin saavuttanut kotikissa ja kaiken kaikkiaan Suomen kolmas kotikissa, joka tuon hienon tittelin saavutti. Vanhoilla päivillään, 14-vuotiaana, Peku saavutti vielä arvostetun RW- eli Regional Winner -tittelin TICA-kattojärjestössä. FIFé-kattojärjestössä Peku saavutti tavoitellun ja arvostetun DSM-tittelin 13-vuotiaana. Peku palkittiin lukuisia kertoja kissanäyttelyiden parhaana kotikissaveteraanina.

Kotona Peku oli porukan kiistaton johtaja, jolle kukaan ei koskaan tullut sanomaan poikkipuolista sanaa. Jos muut kissat edes leikkiessään sähähtivät toisilleen, oli Peku poliisina paikalla, etsi syyllisen ja piti välittömästi kurinpalautuksen. Myös kissanäyttelyissä Peku oli heti lähdössä selvittämään kuka kiusaa ja ketä kun joku kissa sähähti. Kotona kaikki kissat lähes tulkoon seisoivat asennossa aina kun Peku saapui huoneeseen. Peku ei kuitenkaan ollut tippaakaan väkivaltainen, Pekulla vain oli hyvä auktoriteetti. Yleensä Pekun tarvitsi vain katsoa kissaa ja sen jälkeen kissa käyttäytyi Pekua kohtaan kunnioittavasti.

Peku oli äärettömän viisas kissa. Kun muut kissat olivat Pekun kanssa parvekkeella talvella ja halusivat sisään, Peku pyysi meitä avaamaan oven. Peku itse ei ollut tulossa sisään vielä pitkään aikaan vaan jatkoi lintujen tai naapureiden kyttäämistä heti kun oli saanut meidät avaamaan kavereilleen oven.

Peku ei päästänyt mua silmistään hetkeksikään kun olin sairaana. Kun liikuin kotona, Peku seurasi koko ajan perässä ja katsoi mitä teen ja mihin menen. Lähes kaikki yöt Peku nukkui tyynylläni. Täällä on ollut kovin tyhjää, kun kukaan ei nuku tyynyllä eikä pese mun hiuksia. Peku oli aina siellä missä mä olin.

Tytöt ja kissanpennut olivat Pekun suuria rakkauksia. Usein Pekun saattoi löytää nukkumasta vähintään yksi tyttökissa kainalossaan, mutta kaikkein onnellisin Peku oli saadessaan nukkua tyttökissojen välissä. Kissanpennuille Peku oli hellä ja rakastava isähahmo, joka opetti pennut tavoille omalla hellällä, pehmeällä tavallaan. Pennut saivat kiipeillä Pekun päällä, leikkiä Pekun hännällä ja Peku myös imetti pentua jos pentu niin halusi. Jos Peku hyväksyi porukkaan uuden kissan, muilla ei ollut siihen mitään sanomista ja kaikkien muidenkin oli se hyväksyttävä.

Peku hurmasi myös eläinlääkärit upealla luonteellaan. Pekua ei koskaan tarvinnut rauhoittaa kun otettiin verikokeita, röntgenkuvia tai virtsanäytteitä. Myös sydänultra saatiin helposti tehtyä ilman rauhoittamista. Millä tahansa eläinlääkäriasemalla Peku olikin potilaana, kissaa hakiessa saatiin aina sydäntarroja Pekun papereihin.

Peku oli koko 15-vuotisen elämänsä ajan erittäin terve. Sen jälkeen kun vehnäallergia saatiin selville, ei Pekun juurikaan tarvinnut käydä lääkärissä. Vanhemmiten hammashuollossa oli käytävä ja vuoden 2016 heinäkuussa Pekulta poistettiin kaksi kulmahammasta sekä kymmenkunta pienempää hammasta syöpymän takia.

Tämän vuoden heinäkuussa huomattiin, että Pekulla ei ole kaikki hyvin. Ruoka ei maistunut eikä Peku oikein juonutkaan. Yhtenä perjantain ja lauantain välisenä yönä sitten lähdettiin Pekun kanssa Vantaan Tammistoon Evidensian eläinsairaalan päivystykseen. Peku tutkittiin, mutta mitään syytä syömättömyydelle ei löytynyt. Peku sai nestettä ja pahoinvoinninestolääkettä ja lauantaina Peku jo söikin normaalisti. Sunnuntaina ruoka maistui huonosti ja maanantaina ei ollenkaan. Vein Pekun Lohjan Evidensiaan, jossa jälleen tutkittiin eikä mitään syytä syömättömyydelle löytynyt. Saman viikon torstaina olin jälleen Pekun kanssa Lohjan Evidensiassa, koska kissa ei mielestäni ollut oma itsensä. Siellä alkoi sitten hiljalleen selvitä Pekun sairastelun syy.

Röntgenkuvissa näkyi laajentunut sydän sekä nestettä rintaontelossa. Peku pääsi sydänultraan heti perjantaina. Siellä selvisi, että Pekun tilanne on erittäin huono. Pekulla todettiin vakava sydämen rappeuma ja nestettä oli myös vasemmassa sydänpussissa. Ennuste ei ollut hyvä. Peku sai nesteenpoistolääkityksen sekä verenpainelääkityksen. Peku vastasi heti hyvin lääkitykseen ja ehdimme jo iloita.

Päivän vajaa kaksi viikkoa lääkityksen aloittamisen jälkeen Pekun kunto romahti. Illalla Peku meni normaaliin tapaan parvekkeelle. Tunnin päästä Peku tuli sisään ja kunto romahti, takajalat menivät alta. Molemmista sieraimista valui nestettä. Silloin arvasin, että on koittanut se hetki jota olin pelännyt koko sairastelun ajan. Soitin Tammiston Evidensian eläinsairaalan päivystykseen ja lähdimme Pekun viimeiselle matkalle.

Viimeiseen minuuttiin asti kotona Peku oli porukan johtaja. Peku itse käveli kuljetusboxiin. Autossa Peku ei enää jaksanut seurata maisemien vaihtumista eikä muita autoja, aiemmin se oli ollut Pekun mielestä kiintoisaa puuhaa. Mietittiin, jaksaako Peku Tammistoon asti. Peku jaksoi. Vielä odotushuoneessa Peku tsemppasi niin, että hoitaja epäili ettei ole mitään hätää. Toimenpidehuoneessa Peku ei enää jaksanut tsempata. Väsynyt kissavanhus makasi tutkimuspöydällä. Kerroin eläinlääkärille, että olimme jo päättäneet. Peku saa mennä. Eläinlääkäri sanoi päätöksen olevan täysin oikea. Rauhoitusaineen antamisen jälkeen Pekun sydän jaksoi lyödä vain muutaman kerran. Sitten Peku lähti.

Oltiin todella järkyttyneitä, mutta samalla kiitollisia siitä, ettei rakkaan Pekun tarvinnut sairastaa kauan. Tammiston Evidensian hoitaja soitti puolestamme Lemmikkilehtoon ja saimme viedä Pekun sinne saman tien. Peku nukkui pois torstain ja perjantain välisenä yönä, maanantaina haimme kauniin uurnan kotiin. Siitä lähtien uurnan edessä on palanut koko ajan paristokäyttöinen kynttilä, kertaakaan sammumatta.

Peku sai arvoisensa lähdön, Peku lähti saappaat jalassa. Vielä kesäkuussa Peku oli täysissä voimissaan kissanäyttelyssä. Vajaa kaksi kuukautta myöhemmin Peku oli poissa. Pekun viimeiset arvostelusetelit ovat mulle kultaakin kalliimpia, niissä on niin kauniita sanoja. Olen onnellinen, että Pekun viimeiseksi jääneessä näyttelyssä otettiin valokuvia Pekusta. Niiden kuvien tunnelma on koskettava ja kertoo mielestäni kaiken tuon uskomattoman kissan ja mun välisestä ainutlaatuisesta ystävyydestä.

Kiitos rakkaista rakkain 15 yhteisestä vuodesta. Kuten Pekun korvaan vielä viimeisillä hetkillä kuiskasin: rakas, mamma ei unohda koskaan, ei koskaan.

Pekua lämmöllä ja rakkaudella muistaen, suuresti kaivaten
Laura ja Jari
Lula, Ninja, Traks, Hertta, Kelmi ja Vesku

Toivon, että kommentoit tähän jos sulla on jokin muisto Pekusta. Se olisi meille tärkeää.

7 kommenttia:

  1. Miten osaan mitään snoa kun silmät on täynnä kyyneliä. Peku oli mahtava kissa ja olin onnellinen aina kun sain kantaa häntä paneelissa. <3 <3 <3

    VastaaPoista
  2. Jos nyt tulee kirjotusvirheitä ni se johtuu kyyneleistäni . Sinä ja Peku kumpikin niin etuoikeutettuja jakaessanne yhdessä 15 vuoden taipaleen. Sinä rakastaen Pekua ja Peku sinua. Aika on ainut joka armahtaa. Voimia .tmp

    VastaaPoista
  3. "Kaikella on alkunsa ja loppunsa - siinä välissä kaunis elämä." Voimia...

    VastaaPoista
  4. Rakas Peku❤. Tätä on vaikea kirjoittaa kyyneliltä jotka haittaa näköä. Sinä ihana nallekarhuni joka nautti näyttelyistä ja tuomarin pöydällä olosta. Olit aina niin ylväästi tuomarin edessä . Olit aina niin upeasti laitettu näyttelyyn. Jätit ison aukon kotikissa rintamalla sinua on kiva ikävä. Voimia kotiväelle ja kissakavereille. Kunnes jälkeen kohtaamme ❤❤❤❤ Voi hyvin �� Jaana , Nea ja GG-tytöt

    VastaaPoista
  5. Osanottoni ja voimia suruun ♥ Itselleni tuli tästä elävästi mieleen kissani, joka nukutettiin ikiuneen huhtikuun lopussa. Itseasiassa hän olisi täyttänyt juuri tänään 10 vuotta. Ensin kissallani todettiin kilpirauhasen liikatoiminta ja myöhemmin gastriitti. Jo silloin lääkäri sanoi, että tästä voi lähteä kehittymään lymfooma. Ei mennyt puolta vuottakaan, kun loppu tuli. Itselleni jäi tästä kaikesta jotenkin syyllinen olo, vaikka kissaa parhaani mukaan hoidinkin. Kyllähän se harmitti väkisin syöttää kilpparilääkkeen lisäksi pahoinvointilääkettä ja vatsansuojalääkettä. Yritin ostaa vain vatsaystävällistä ruokaa. Olin keväällä vielä useamman kuukauden reissussa ja kissani oli tutussa paikassa hoidossa. Kissaa oli käytetty kuukautta ennen nukutusta lääkärissä, jossa todettiin vaan, että kilppariarvot ok, mutta painon täytyy nousta. Kasvaimia ei joko ollut silloin, tai niitä ei oltu ainakaan havaittu. Kissani oli ollut hoidossa aika reipas, melkein kuin aina ennenkin. En tiedä johtuiko tämä siitä, että vaikka paikka oli tuttu, oli siellä myös muitakin eläimiä. Jos kissa ei halunnut näyttää todellista vointiaan... Mutta heti kotiin päästyään kissani kunto romahti. Kissa taisi olla 2 tai 3 päivää kotona ennen nukutusta. :'( Pahoittelen tätä avautumista :)

    VastaaPoista
  6. Aika , jonka olet uhrannut ruusullesi , tekee siitä niin tärkeän sinulle .(Pikku prinssi )

    VastaaPoista