Tein elämäni pahimman virheen. Tai niin Ässä antoi mun ymmärtää.
Meille tuli eilen pakastin ja sehän tarkoittaa sitä, että kissat siirtyvät syömään entistä enemmän erilaisia raakoja lihoja. Pidemmän aikaa olen tuskaillut pakastimen puuttumista - en mä nyt ihan kehtaa ostaa Lakulle viittä muikkua kerralla. Paljon mä kyllä kehtaan, mutta ihan oikeesti en kehtaa kävellä kalatiskille pyöreäposkisen kalamyyjän eteen ja reteesti tokaista kyseiselle herrasmiehelle että "Joo, tota viis muikkua kiitos. Tai pistä sittenkin kuus." No way :)
Kuinka ollakaan, tänään tie vei ruokakaupassa kalatiskille ja oli näemmä muikkupäivä. Sellaisia hyviä pieniä muikkuja oli tarjolla ja mukaan lähti puolisen kiloa. Tytöille saa muutaman herkkupäivän tuolla puolella kilolla.
Kotona pussitin muikut sopivan kokoisiksi annoksiksi pakkaseen ja Ässä seurasi tietysti vierestä mitä ihmettä mä oikein duunaan. Se mun elämäni pahin virhe... Minä, hirveä ihminen, menin ja työnsin kokonaisen muikun Ässän nokan eteen. Siis hyi! Raaka, kokonainen muikku. Pitäis tyhmemmänkin tajuta, ettei tosikollit työnnä nokkaansa kiinni raakaan kalaan. Ässän kasvoilta oli luettavissa paljon: ensin meni nokka ryppyyn ja sen jälkeen otsalle silmien väliin muodostui kokonainen kasa ryppyjä. Sen ilmeen kun ois saanut tallennettua valokuvaan :) Silmin nähden loukkaantuneena Ässä häipyi paikalta naama rypyssä.
Ei sit :) Kyllä se vaan ahvenfileitä syö raakana. Pakastesei kelpaa oikein mainiosti. Tosin Ässän mielestä kaikkein suurinta herkkua on keitetty järvikala.
Vuosien varrella on kyllä tullut opittua, että pienen kissan maailma voi järkkyä mitä ihmeellisimmistä asioista. Kuten Pekun maailma järkkyi maanantaina: Jari tuli ennen mua kotiin! Siis ei ziisös! Siitä hyvästä Peku mökötti koko illan - niin mulle kuin Jarillekin. Tiistaina olikin jo asiat paremmin kun tultiin Jarin kanssa kotiin samaan aikaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti