torstai 31. maaliskuuta 2016

Parvekkeesta kissaturvallinen

Innokas parvekeulkoilija Traks

Multa on kyselty paljon parvekkeen verkottamisesta. Itse olen melko maallikko mitä tulee parvekkeen verkottamiseen, mutta ehkäpä jotain vinkkejä osaan antaa :) Meidän parveke verkotettiin vuoden 2008 vappuna - eikä yhtään väärään aikaan, sillä viikkoa myöhemmin jouduttiin tulipalon takia keskellä yötä laittamaan asuntoon totaalinen tuuletus ja sehän ei kissojen kanssa olis onnistunut jos ei olis parveke ollut verkotettu kissaturvalliseksi.

Ihan ensimmäiseksi: muista kysyä lupa verkottamiseen. Paitsi asunnon omistajalta, myös isännöitsijältä. Mitään kiinteää rakennelmaa ei parvekkeelle saa laittaa, joten on hyvä olla jonkinlainen suunnitelma jonka voi esittää isännöitsijälle. Verkotuksen tulee olla myös sellainen, että mahdollisen tulipalon sattuessa se voidaan palomiesten toimesta poistaa nopeasti ja vaivattomasti parvekkeen ulkopuolelta.

Meidän parvekkeen verkotus on tehty neljästä erillisestä elementistä. Verkko on kiinnitetty elementteihin niin, että hätätilanteessa palomiehet saavata sen revittyä irti ulkopuolelta.

Halusin sellaisen verkotuksen, ettei parvekkeeseen tarvitse porata reikiä. Haluan, että parveke on meidän pois muuttaessa saman näköinen kuin se oli silloin kun muutettiin tähän asuntoon. Ei siis niin, että parveke näyttää siltä kuin olisi täynnä luodinreikiä. Niinpä meidän parvekeverkot on kiristetty lattian ja katon väliin. Siinä ovat pysyneet paikoillaan eikä ole kertaakaan tarvinnut kiristellä lisää sen 2 vuoden ja 8 kuukauden aikana mitä ollaan tässä asuttu :) Samat verkkoelementit oli meillä edellisessä asunnossa reilu 5 vuotta eikä tarvinnut kuin kerran kiristää uudestaan.

Elementtien verkot on vaihdettu kerran. Alkujaan verkot olivat kanaverkkoa, mutta sitten meille tuli Hertta. Hertta on niin siro, että vielä aikuisenakin sai päänsä työnnettyä läpi kanaverkosta. Sanotaan, että kissa menee siitä mistä saa päänsä mahtumaan joten... En yksinkertaisesti suostunut siihen, että verkkoja ei vaihdettaisi. Niinpä muuton yhteydessä käväisin K-raudasta ostamassa pienisilmäisempää verkkoa. Nyt ei mene edes pienen kissanpennun pää verkon silmästä läpi ja voin olla turvallisin mielin.

Elementtien kehikot on tehty puusta ja maalattu valkoiseksi. Jokainen tietysti voi maalta puuosat mieleisekseen, mua miellyttää valkoinen koska se on melko neutraali. Ulospäin tämä verkotus ei näy oikeastaan sen enempää kuin parvekelasitkaan, näkyvin osa ovat nuo elementit. Ne on tehty hyvin siististi, joten kenelläkään ei pitäisi olla huomautettavaa. Lupaa kysyttäessä meillä olikin esittää kuvat edellisen asunnon parvekeverkoista ja lupa oli helppo saada. Myös edelliseen asuntoon verkotuslupa tuli helposti, isännöitsijä kommentoi vain, että sittenhän on kissoilla kiva paikka missä oleskella turvallisesti :)

Verkkoelementit on asennettu paikoilleen ja sen jälkeen parvekkeelle laitettiin painekyllästetystä laudasta valmistetut lattialaatat. Edellisessä asunnossa laatat laitettiin verkotuksen jälkeen, toimii siis niinkin päin.

Asumme ensimmäisessä kerroksessa, mutta asunto ei ole maantasalla. Aiempi asuntomme oli viidennessä kerroksessa. Aluksi kissat hieman vieroksuivat pihalla leikkiviä lapsia, mutta viikossa kissat olivat tottuneet pieniin ihmisiin ja nykyään leikkivien lasten äänet eivät saa kissoja edes liikauttamaan korviaan.

Kuvat puhukoot puolestaan ja kommentteihin saa heitellä kysymyksiä :) Kunhan saan parvekkeen siivottua kesäkuntoon, luvassa on lisää parvekepostauksia ja kuvia verkotuksesta. Yritän muistaa joku päivä napata kameran mukaan kun lähden ulos niin saan laitettua kuvia verkotuksesta myös ulkopuolelta.

Kattoa & seinää

Kattoa & toista seinää

Verkkoelementit ulottuvat lattiaan saakka...

...kuten kuvasta näkyy...

...ja tästäkin kuvasta. Veskuhan se siellä mökkeilee :)

Täältä ylhäältä näkee hyvin, tuumii Traks.

Mikäs tuolla pihalla meni?

5 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä! Tosi hyvä postaus! Meillä ei ole juuri nyt tarvetta verotukseen, mutta olen miettinyt miten se tehdään :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Elementit on mun appiukon tekemät, puuosat on tehty oman metsän puista :)

      Poista
  3. Hei, tästä sain inspiraatiota tulevan asuntoni parvekkeen verkottamiseen. Mulle jäi kuitenkin vähän epäselväksi että ovatko nuo kehikot jotenkin kiinni parvekkeen katossa ja lattiassa? Mainitsit kuitenkin että parveke on verkon poistuttua samanlainen kuin tullessanne.
    Kiitos etukäteen vastauksesta :)

    VastaaPoista
  4. Hei, minäkin toivoisin tietoa, miten elementit ovat kiinni parvekkeessa? Ja mitä tarkoitit sillä, että ei ole tarvinut kiristää elementtejä?

    VastaaPoista