keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Näyttelykuulumisia Turusta


Viikonlopun yllättäjä, Kelmi. Kuva: j-foto

Toinen näyttelyviikonloppu peräkkäin :) Tällä kertaa suuntana oli nykyisen pääkaupungin sijaan entinen pääkaupunki eli Turku. Turun kissanäyttelyissä on aina ollut kivaa, joten me ei ihan helposti jätetä Turun näyttelyitä väliin.

Ilmoitin mustavalkopoitsut Pekun ja Kelmin näyttelyyn. Viime metreillä ilmoitin mukaan vielä Hertankin, Askolan jälkeen nimittäin tiesin, että suoriuduin yksin kolmen kissan kanssa vallan mainiosti. Näyttelypaikkana oli Metsämäen ravirata, viime keväästä tiesin että ahdasta saattaa tulla. Homma kuitenkin toimi mielestäni tänä vuonna paremmin :)

Molempina päivinä kotikissaveteraaneja arvostelleet tuomarit olivat joustavia, sain viedä Pekun pöydälle ensimmäisenä. Muuten olisi nimittäin iltapäivällä menneet veteraani- ja kotikissa-arvostelut päällekkäin.

Etukäteen mietin, että noinkohan Peku ikämiehenä jo väsyy kahdesta peräkkäisestä näyttelyviikonlopusta - varsinkin kun edellisenä viikonloppuna oli näyttely Helsingin Messukeskuksessa ja sehän on tunnetusti normaalia kissanäyttelyä rasittavampi näyttely kaiken sen hälinän takia. Vielä mitä! Peku jaksoi hyvin koko viikonlopun ja oli vielä maanantainakin lähdössä näyttelyyn kun studiokuvien ottamisen takia laitoin turkin näyttelykuntoon.

Näyttelyssä päivät kuluivat joutuisasti. Lauantaina pitkäkarvaisia kotikissauroksia oli mukana peräti neljä: Peku, Kelmi, kaverini Huli sekä toisen tuttavani Sepe. Kova kisa, sillä näistä neljästä mustavalkoisia oli kolme. Sepe ainoana edusti sinivalkoisia kotikissoja. Pitkäkarvaisia kotikissanaaraita oli kaksi, Hertta ja kaverini kissa Tyyne-Liina.

Pitkäkarvatyttöjen voiton vei odotetusti Tyyne-Liina. Tyyne-Liina oli paremmassa turkissa ja jostain syystä kilpikonnaväriset kissat tuntuvat pärjäävän näyttelyissä muita kissoja paremmin. Pitkäkarvapojilla oli tosiaan kova kisa. Neljänneksi tuomari sijoitti Sepen ja kolmanneksi Hulin. Pekun ja Kelmin välillä tuomari pohti todella kauan. Lopulta tuomari valitsi Kelmin voittajaksi. Meidän Kelmin! Kissan, joka edellisenä viikonloppuna jäi viimeiselle sijalle, koska oli muka niin pelokas, ujo ja stressaantunut. Kelmi veti täsmälleen samanlaisen shown nyt ja voitti. Tuomari perusteli valintaansa sillä, että Kelmi vei hänen sydämensä. Ymmärrän täysin, Kelmin näyttelybravuuriin nimittäin kuuluu tuomarin eteen kyljelleen heittäytyminen, kehrääminen ja puskeminen ja tassut tietysti leipovat ilmaa koko ajan. Tuomari totesi Pekun saavuttaneen todella paljon meriittejä (tämän tuomarin nominoinneillahan Peku lokakuussa saavutti DSM-tittelin). Tuomari myös kertoi Pekun olevan poikkeuksellisen hyväkuntoinen ja nuorekas ikäisekseen, tuomari ihastui kovasti myös Pekuun.

Paneelissa verrattiin ensin pitkäkarvoja keskenään ja molemmilla äänillä voitti Tyyne-Liina. Sitten verrattiin lyhytkarvoja keskenään ja voittaja oli komea musta Pablo. Sen jälkeen verrattiin vielä Tyyne-Liinaa ja Pabloa ja tässä kovassa kisassa voittajaksi kruunattiin Tyyne-Liina. Onnea Tyyne-Liina ja Josefiina!

Lopuksi palkittiin vielä näyttelyn paras kotikissaveteraani eli Peku sai palkintonsa.

Kelmin TP-mitalit

Sunnuntaina pitkäkarvapoikia olikin vain kaksi eli Peku ja Kelmi. Pitkäkarvatyttöjä edustivat Hertta ja Tyyne-Liina kuten lauantainakin. Kuten arvata saattaa, vei Tyyne-Liina jälleen tyttöjen voiton. Mitenhän poikien kanssa tällä kertaa kävisi?

Kelmi esitti jälleen oman ohjelmanumeronsa tuomarille. Samoin teki Peku. Pekun show ei ole aivan niin vauhdikas kuin Kelmin, vanhemmiten Peku on oppinut istumaan tuomarin edessä kuin patsas. Jos tuomari on sellainen josta Peku tykkää, Peku istuu naama tuomariin päin. Jos tuomari ei ole niin mieluinen, Peku istuu selkä tuomariin päin ja saattaa tehdä jonkin hauskan pienen pilan, esim. pudottaa tuomarin lelut. Joskus Peku on myös ihan pokkana käynyt maistelemassa tuomarille tuotuja pikkupurtavia :)

Myös tämä tuomari piti enemmän Kelmistä. Kelmin turkki on juureen asti musta ja kiiltävä, Pekun turkki taas on aina ollut enemmän ruskeaan tai harmaaseen vivahtava. Mielestäni sijoitukset menivät aivan oikein päin.

Paneelissa verrattiin jälleen ensin pitkäkarvoja toisiinsa. Nyt äänet menivätkin tasan! Ratkaiseva tuomari valitsi Tyyne-Liinan parhaaksi pitkäkarvaiseksi kotikissaksi. Lyhytkarvaisista voiton vei ihana mustavalkoinen pikkupoika Panda ja niinhän siinä sitten kävi, että Panda voitti myös Tyyne-Liinan. Hienoa Panda, onnea omistajille!

Peku oli jälleen näyttelyn paras kotikissaveteraani ja taas Peku sai hienon pokaalin :)

Sunnuntaina palkittiin myös yhdistyksen vuoden kissat. Peku palkittiin parhaana kotikissana ja parhaana kotikissaveteraanina. Kotikissoissa toisella sijalla oli Ninja ja kolmannella sijalla Hertta :)

TUROK ry:n vuoden kotikissa ja kotikissaveteraani 2015 Peku DSM. Kuva: Tessa

Laitanpa jälleen Karvavarpaiden arvostelusetelit muidenkin luettavaksi, setelit ovat järjestyksessä kissan numeron mukaan, lauantain setelit ensin ja sitten sunnuntain. Kysymysmerkit olen laittanut niihin kohtiin joista en ole saanut selvää.

Hertta (kilpailunumero 361), tuomari Juan José Martinez Vizcaino
Tyyppi: Ex and well proportioned.
Pää: Harmonious in head with beautiful look.
Silmät: Ex open and expressive.
Korvat: In harmony with the head.
Turkki: Lovely texture and length. Beautiful pattern.
Häntä: Proportioned length with body.
Kunto: Super condition.
Yleisvaikutelma: Beautiful lady.
Arvostelutulos: 2.

Kelmi (kilpailunumero 364), tuomari Juan José Martiez Vizcaino
Tyyppi: Strong and proportioned.
Pää: Harmonious in lines. Beautiful in profile and really lovely look.
Silmät: Open and expressive.
Korvat: Proportioned to the head with lovely "curls" inside.
Turkki: Long and beautiful. Pure black with "touch" of white. LOVELY white marking on face!!
Häntä: Long and proportioned to body.
Kunto: Ex. condition.
Yleisvaikutelma: LOVELY TEMPER
Arvostelutulos: 1.

Peku (kilpailunuero 365), tuomari Juan José Martinez Vizcaino
Tyyppi: Ex. in proportions. GORGEOUS for his age!
Pää: Harmonic and well proportioned features. Everything looks beautiful in ?.
Silmät: Open, expressive.
Korvat: Harmious to the head.
Turkki: Long and soft, lovely coat texture. Still look beautiful even for 14 years!!
Häntä: Long and proportioned to body.
Kunto: Ex. condition... SUPER!!
Yleisvaikutelma: LOVELY OLDER BOY!!
Arvostelutulos: 2.

Peku (veteraani), tuomari Marteinn Tausen
Tyyppi: Strong and well built cat.
Pää: Well balanced with soft ?.
Silmät: Beautiful light-green eyes.
Korvat: Set well to head.
Turkki: Medium long. Beautiul black and white. Ex. clean white a bit of a ?
Häntä: In proportion to bbody.
Kunto: Ex.
Yleisvaikutelma: Ex. temperament.
Arvostelutulos: 1. BIS

Hertta (kilpailunumero 357), tuomari Marek Chadaj
Tyyppi: Proportionaly and harmony female. Elegant.
Pää: Nice shape with profile. Good forehead. ? chin.
Silmät: Big, open. Nice color.
Korvat: Set well.
Turkki: In moment texture between winter/summer.
Häntä: Harmony and correct.
Kunto: ? good.
Yleisvaikutelma: Sweet cat.
Arvostelutulos: 2.

Kelmi (kilpailunumero 358), tuomari Marek Chadaj
Tyyppi: Strong anc muscular. ? on solid ?
Pää: Big round with strong chin and muzzle.
Silmät: Nice expresion in color and shape.
Korvat: Set well. With long ?.
Turkki: Dense feel soft. Nice white gloves.
Häntä: Well flowing.
Yleisvaikutelma: Lovely temperament.
Arvostelutulos: 1.

Peku (kilpailunumero 359), tuomari Marek Chadaj
Tyyppi: Solid heavy and massive cat.
Pää: ? big skull. Strong muzzle and chin.
Silmät: Open, nice color.
Korvat: Set well.
Turkki: Dense. ? texture. Nice gloves white.
Häntä: Well flowing.
Kunto: ? good.
Arvostelutulos: 2.

Peku (veteraani), tuomari Anne Paloluoma
Tyyppi: Ex. size. Ex weight + balance for age.
Pää: Softly outlined head.
Silmät: Large. Expressive. Green.
Korvat: Med in size. Set upright.
Turkki: Semilong coat of ex quality. Black with white. Glossy and longer ? hairs on top.
Häntä: Proportional. Furnished.
Kunto: Super.
Yleisvaikutelma: EX. temperament. Ex. presentation.
Arvostelutulos: 1. BIS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti