TICAilemassa

Me käytiin pitkästä aikaa TICAilemassa. Ei siis sikailemassa vaan TICAilemassa. Tai kyllä me silleen snadisti sikailtiinkin, siitä lisää tuonnempana.

Edellisestä TICA-näyttelystä on ehtinyt vierähtää kolme ja puoli vuotta. Ohhoh! Täällä Lohjalla järjestettiin viikonloppuna TICA-näyttely, joten otettiin vahinko takaisin ja osallistuttiin pitkästä aikaa myös TICA-näyttelyyn. Alunperin ei pitänyt osallistua, mutta niin vain mut saatiin puhuttua ympäri. Ilmoitin Pekun ja sitten ihan viime hetkellä vielä Veskunkin. Kolmen viikon näyttelyputki, alaselän välilevyn rappeuma ja siihen päälle vielä armoton flunssa. Kivaa kuitenkin oli :)

Niin siitä sikailusta. Heti lauantaiaamuna about ensimmäiseksi Vesku tajusi näyttelyhäkissä "Ahaa! Hiekkis!" ja ei muuta kuin pissimään. Veskun mielestä isot pojat pissii seisaaltaan, allekirjoittaneen mielestä sitä vois kyllä vielä vähän harkita. Tuli nimittäin taas kiire hakemaan vessapaperia kun Vesku ruikki näyttelyhäkin takaseinän... Mukavasti ottaa haju tuohon kankaiseen näyttelyhäkkiin, pitää vähän miettiä millä häkin puhdistaisi.

Kun tästä ohjelmanumerosta oli selvitty, Peku päätti porsastella ruoat kipoista pitkin häkin pohjapatjoja. Sen siitä saa kun lähtee reissuun seuranaan Team Sotta & Pytty. Mun ihanat pikkupossut :)

Tämä oli kevyt neljän kehän näyttely eikä kotikissoissa juurikaan ollut kilpailua. Lauantaina vain Peku ja Vesku aikuisissa ja kaunis Inkku pennuissa, sunnuntaina Peku ja Vesku saivat kilpailijan ihanasta punavalkoisesta pitkäkarvaisesta Lennistä. Lauantain ensimmäisessä kehässä voiton vei Peku. Toinen kehä olikin Specialty-kehä ja siellä siis lyhytkarvat ja pitkäkarvat arvostellaan erikseen joten molemmat pojat saivat ykkössijoituksen.

Sunnuntain ensimmäisessä kehässä arvostelusijoitukset käännettiin päälaelleen. Pekulla ja Lennillä oli kilpailu divisioonan parhaasta, Peku voitti tuon kilpailun. Vaan Veskupa voittikin koko kehän Pekun jäädessä toiselle sijalle! Toinen kehä oli jälleen Specialty-kehä, Vesku veti sieltä jälleen ykkösen. Peku ja Lenni olivat taas vastakkain, mutta kuten ensimmäisessäkin kehässä, Peku vei divisioonan parhaan ja voitti Lennin.

Näyttelyn päätteeksi palkittiin Best of Best -kissat. Ensimmäisenä palkittiin Best of Best Household Pet eli kotikissa. Lohjan oma kasvatti oli Lohjan näyttelyssä Best of Best :) Vielä ei seniori jää junioreiden jalkoihin näyttelyissä. Voi tosin olla, että tämä oli Pekun viimeinen TICA-näyttely. Tämän vuoden loput TICA-näyttelyt ovat sen verran pidemmällä ja lämpimään aikaan, että en Pekua viitsi ilmoittaa mukaan. Vuoden viimeinen TICA-näyttely on toki Helsingissä, mutta samaan aikaan CFA-näyttelyn kanssa ja olemme menossa CFA-puolelle joten TICA jää välistä.

Peku DSM!

Peku DSM, kuva Tessa

Aikoinaan kun aloitin Pekun kanssa kissanäyttelyharrastuksen (6.12.2003), en osannut edes haaveilla noista komeista kolmesta kirjaimesta. Jos joku silloin olisi tullut puhumaan mulle jostain deeäsämmästä niin olisin luultavasti katsonut silmät suurina ja todennut hiljaa mielessäni jotta aha. Toisin sanoen en silloin edes tiennyt mikä on DSM.

Kun sitten ilmestyimme kotikissanäyttelyiden lisäksi myös rotukissanäyttelyihin ja Peku alkoi silloin tällöin napsia itselleen NOMmeja eli oli tuomarin paras, aloin jo sisäistää, että jos Peku voisi olla vielä BIS eli näyttelyn paras, Peku voisi saada nimeensä nuo kolme maagista kirjainta.

Peku oli aina silloin tällöin BIS, mutta melko hiljaiseen tahtiin BISsejä kuitenkin tuli. Peku täytti 10 vuotta ja sen oli tarkoitus jäädä eläkkeelle. No, ei sitten jäänyt kun ei itse halua vielä jäädä kotiin. Jatkettiin näyttelyissä käymistä ja menestystäkin tuli ihan mukavasti. Peku oli hiljaksiin tehnyt mustavalkoisia kotikissoja tunnetuksi ja voin ihan rehellisesti sanoa, että vasta useamman näyttelyvuoden jälkeen tuomarit ovat alkaneet arvostaa mustavalkoisia kotikissoja. Uskon, että sitkeällä mustavalkoisen kotikissan näyttelyttämisellä on merkitystä.

Kun Peku sitten vuoden 2014 lopussa alkoi räjäyttää potteja olemalla BIS kerta toisensa jälkeen, herätin uudelleen henkiin sen vanhan hullun haaveeni. Jospa Peku saisi itselleen DSM-tittelin.

Vuoden 2015 keväällä Turun näyttelyssä sunnuntaina Peku sai allekirjoittaneen kyyneliin. Tuli sellainen BIS, jota arvostan muita BISsejä enemmän. Näyttelyssä valittiin neljästä kotikissasta vain yksi BIS. Vastassa Pekulla oli meiltä Ninja ja Hertta sekä komea punavalkoinen lyhytkarvainen kotikissauros. Tuomariäänet paneelissa menivät tasan: Ninja sai yhden äänen ja Peku yhden äänen. Hertalle ja lyhytkarvaurokselle ei tullut ääniä. Kilpailu jatkui Ninjan ja Pekun välillä. Ratkaisevaksi tuomariksi valittiin Kristiina Rautio ja Kristiinan äänellä Peku oli BIS! Best in show! Näyttelyn kaunein kotikissa!

Nyt Pekulta puuttui enää kaksi BISsiä ja sen jälkeen voisimme lähettää Kissaliitolle postia koskien DSM-titteliä.

Ilmoitin Pekun, Hertan ja Veskun lokakuun 2015 URKin rotukissanäyttelyyn Saloon. Jännitys oli kova - olisiko Pekulla monta kilpailijaa, pääsisikö Peku paneeliin ja jos, niin veisikö voiton Peku vaiko pitkäkarvanaaras. Näyttelyaamuna selvisi, että Pekun ainoa kilpailija oli abs eli poissa. Peku olisi varmasti paneelissa. Vastaansa paneeliin Peku sai suloisen pitkäkarvanaaraan Hertan jäätyä tyttöjen kilpailussa toiseksi. Paneelin alkaessa olin entistä jännittyneempi: kuinka käy Pekun?

Assistentit kantoivat kotikissat näytille, Pekun olin uskonut Markon kannettavaksi. Molemmat kissat olivat kauniita, kumpi tahansa olisi voinut voittaa. Tuomarit antoivat äänensä. Molemmilla tuomariäänillä voittajaksi selviytyi... Peku!

Sunnuntaina Pekulla oli paneelissa vastassaan Hertta. Tiesin, että kilpailusta tulee todella kova. Hertta on kaunis kissa, jolla on takataskussaan jo kaksi BISsiä - yksi Pekua ja toinen moninkertaista maailmanvoittajaa vastaan käydyssä kisassa. Huh huh, mitenhän tällä kertaa tulisi käymään... Hertan olin antanut Viivin kannettavaksi, Pekun kantoi jälleen Marko. Tuomareiden tuli aika äänestää. Äänet menivät tasan! Hertta sai yhden äänen ja Peku sai yhden äänen. Ratkaisevaksi tuomariksi pyydettiin Kai Ruonala. Hän tutki kissat tarkkaan ja teki ratkaisunsa. Näyttelyn kaunein kotikissa oli Peku!

Kun paneelin juontajalle selvisi, että tämä oli Pekun kymmenes BIS, hän kertoi heti Pekun valmistuneen tämän BISsin myötä DSM-titteliin. Saimme paljon onnitteluja ja kehuja, DSM-titteliä ei ole aivan helppo saavuttaa eikä Suomessa hirveää määrää DSM-kotikissoja ole. DSM-titteliin vaaditaan 10 BISsiä, ensimmäisen ja viimeisen välillä pitää olla vähintään 2 vuotta.

Laitoin paperit Kissaliittoon ja joulukuun näyttelyssä juhlittiin Pekun DSM-titteliä. Peku sai monta lahjaa ystäviltään ja Peku selvästi nautti saadessaan olla juhlien keskipisteenä. Kuvautin Pekun Tessalla, vaikkei Peku sillä hetkellä ollutkaan parhaassa turkissa. Ehkäpä otamme vielä uudet DSM-kuvat sitten kun Peku on paremmassa turkissa :)

Lähes 12 vuotta kissanäyttelyitä takana. Edelleen menossa mukana se mun ensimmäinen näyttelykissa - ja se on nyt DSM. Fiilis on sanoinkuvaamattoman huikea. Koen onnistuneeni vaativan turkin laittamisessa vähintään 10 kertaa - niin monta kertaa Peku on nyt valittu näyttelyn kauneimmaksi kotikissaksi. Peku nauttii edelleen täysin rinnoin näyttelyissä käymisestä, joten eiköhän virkeää vaarikissaa jatkossakin nähdä näyttelyissä :)

Niin, mikä se DSM nyt sitten on? DSM on lyhenne sanoista Distinguished Show Merit. Sen voi ansaita olemalla 10 kertaa BIS eli Best In Show - kuitenkin niin, että ensimmäisen ja viimeisen BISsin välillä on kulunut aikaa vähintään kaksi vuotta. DSM on niitä harvoja titteleitä, joita kotikissa voi FIFé-kattojärjestössä saada. Muita kotikissalle mahdollisia arvonimiä ovat NW (National Winner), SW (Scandinavian Winner), WW (World Winner) jne.

(Taas) uutta kissamaista puhelimeen

Tänään oli shoppailupäivä. Shoppailupäivä ei ole onnistunut, ellen osta vähintään yhtä kissamaista tuotetta. Tällä kertaa löytyi tällaiset kivat kuoret puhelimeen (Samsung Galaxy S3). Puhelin on valkoinen, joten kuorethan sopii kuin nenä päähän :) Ja on niin mun tyyliset, että harvoin löytyy. Edellisetkin kuoret on kissa-aiheiset - yllätys yllätys.

Nämä löytyi Sellon Ninjasta, hintaa oli kissankarvan verran alle 11 €. Muihinkin puhelinmalleihin näitä oli saatavana.

Bloody Halloween eli arki-ilta Karvavarpaiden tapaan

Karvavarpailla on Bloody Halloween pari kertaa viikossa. Sitä kutsutaan arki-illaksi, jolloin on ruokana possunsydäntä. Karvavarpaiden ruokavalio perustuu raakoihin lihoihin ja possunsydämeen, lisänä kaloja, kieltä, broilerin kivipiiraa jne.

Sydäntä oli siis tarjolla tälläkin kertaa. Kaksin kappalein ja suurimmat mitä lihatiskiltä löytyi. Sydämen menekki on meillä nimittäin melkoinen. Yhdestä pienestä sydämestä Karvavarpaat tulevat vain vihaisiksi enkä mä ehdoin tahdoin halua suututtaa seitsemän kissan laumaa vaikkei mulla kovin hyvä itsesuojeluvaisto olekaan.

Kantapään kautta saatu kokemus osoittaa, että ÄLÄ anna sydäntä kissoille kokonaisena. Kyllä ne sen syö, helpostikin, mutta jälkien siivoaminen ei ole hauskaa eikä helppoa. Käytännön kokemus osoittaa, että sydämen pilkkominen hoituu kätevimmin terävillä saksilla - ja että niitä pieniä sydämenpalojakin löytyy eri puolilta asuntoa. Kuin myös verisiä raahausjälkiä. Tervetuloa C.S.I.! Täältä löytyy monen monta verijälkeä tutkittavaksi.

Ette muuten usko miten nätisti veri lentää kun Fiskarsit survaisee pikkasen epäsopivaan kohtaan possunsydäntä paloitellessa. No. Kuva puhukoon karua kieltään. Kuva on otettu kesällä ja sen jälkeen kun olin jo siivoillut jälkiä. Yleensä onnistun sydämen pilkkomaan ilman roiskeita, mutta tänään oli taas sellainen poikkeus sääntöön -ilta. Osuin omiin silmälaseihini. Onneksi käytän lähinnä mustia T-paitoja. Valkoinen saattaisi olla nyt aika villin näköinen...

Huolimatta siitä, että sydän tuottaa kerta toisensa jälkeen enemmän tai vähemmän siivottavaa, ei possunsydän tule poistumaan Karvavarpaiden ruokavaliosta. Niin hirmuisen kehräyksen säestyksellä Karvavarpaat saapuvat herkkuaan syömään, että puolustusvoimain hävittäjät jäisivät äänessä kevyesti toiselle sijalle. Ainoastaan Peku ei syty sydämelle.

Siispä rätti kouraan ja siivoilemaan, se on Bloody Halloween tänään :)

Tulijaissii

Mamma kiertää maailmaa ja Karvavarpaat saa tuliaisia :) Tällä kertaa matka vei Helsinkiin Ruoholahteen ja sieltä löytyi tällainen söpö lelu Karvavarpaille.

Sängyn pohjalta sohvannurkkaan

Otsikossa mainittu matka on ollut allekirjoittaneen aamu-, päivä- ja iltalenkki viimeiset reilu kolme viikkoa. Ja uskokaa pois, se matka on yllättävän pitkä. Yksi asia on kuitenkin aika kiva: flunssa ei iskenyt silloin kun on hurjat helteet.

Kuten arvata saattaa, Karvavarpaat ovat kunnostautuneet sairaanhoitajina. Kissoista on ollut selvästi luettavissa, että nyt ei ole palvelusväki huomioinut arvon herrasväkeä riittävästi. Ei sinne päinkään. Kyllä ei tule mitään siitä, että päivät pitkät maataan sängyssä eikä yhtään lähdetä valjastelemaan pihalle tai tehdä mitään muutakaan kivaa. No ruoka sentään on tullut kuppeihin kohtalaisen hyvin, mutta sekin on tylsää kun ihan vaan kuppeihin on saanut ruokaa eikä muija ole keksinyt mitään ruokaleikkejä. Niin siis koska tässä taloudessa ruoalla nimen omaan leikitään. Kissat leikkivät, ei ihmiset. Paitsi kissanruoalla kyllä vähän leikkivät ihmisetkin.

Mulla on ollut uskollisia hoitsuja. Peku on maannut mun tyynyllä. "Ai sulla on kylmä? Missä sun karvalakki on?!? Tai pipo? Huoh. No. Mä leikin nyt sit sun karvalakkia." Peku oli hyvin, hyvin närkästynyt sänkyyn ilmestyneestä lisätyynystä. "Ei pysty nukkumaan näin korkeella. Putoo vielä. Mä en ole kuule nuori kissa enää. Mietipä vähän mitä voi käydä jos mä nyt tosta korkeelta tyynyn päältä putoon." Lukijoille kerrottakoon tässä vaiheessa että ei, ei pudonnut vaarikissa kertaakaan. Sen sijaan mulla oli suussa vuorotellen häntä ja takatassu.

Hertta on maannut mun päällä. Joka kerta kun kehtasin vähänkään liikahtaa, Hertta mulkaisi murhaavasti. "Et kai sä TAAS lähde johonkin? Yritä nyt hyvä ihminen olla hetki paikallas! Häiriintyy kauneusunet kun sä liikut siinä." Hertta todella antaa mielipiteensä kuulua. Joskus ihmettelen, miten niin kovin pienestä kissasta voi lähteä niin kovin ISO ääni.

Traksilla on ollut tylsääääää-äääää-äää. Silloin kun Traksilla on tylsää, Traks keksii tekemistä. Kappas vain, niin tälläkin kertaa. Yhtenä jos toisenakin aamuyönä heräsin kevyesti vatsan päälle pompahtavaan kissaan. No okei, ei edes niin kevyesti. Siinä Traks sitten käveli mun päällä edes takaisin kuin hokien Kasper-nuken tunnetuksi tekemää rallatusta "Trai trai trallallaa, trai trai trallallaa!". Raotin toista silmääni ja kysyin "Traks, MITÄ sä teet?" ja Traks lopetti ravaamisen. "Eeeen mä mitään tee, tässä mä oon maannu monta tuntia. Kuin nii?" Traks vastasi kasvoillaan se äärettömän söpö uteliaan pikkupojan ilme, joka vain Traksin kasvoilla voi olla. Sain osakseni puskuryöpyn kehräyksen säestyksellä. Suljin silmän. "Trai trai trallallaa, trai trai trallallaa!" jatkui jälleen. En viitsinyt enää edes kysyä, mitä jäbä duunaa.

Ninjalla on joku ongelma nenäliinojen suhteen. Nenäliinapaketti yöpöydällä oli yksinkertaisesti liian houkutteleva. Yhden yön jälkeen (sen yön, jona Ninja oli istunut mun yöpöydällä pari tuntia) mulla oli pitsinenäliinoja. Ninja ei revi, Ninja ei raatele. Ninja nuolee. Ninja voi nuolla nenäliinoja niin kauan, että kerralla tulee Ninjan kielen mentävä aukko neljään nenäliinaan. Nenäliinan reunoja koristavat pitsikuviot. Keskellä nenäliinaa oleva iso reikä on kohtalaisen hupaisa ylläri siinä vaiheessa kun keskellä yötä herää niistämään. Noh, lopputuloksen varmasti jokainen pystyy kuvittelemaan.

Kelmilläkin on ollut tylsää. Tylsää. Tylsäääää. Tylsäätylsäätylsäätylsää. Supertylsää. Ei mitään tekemistä. Ei siis kerrassaan mitään! Tästä johtuen näin yhtenä päivänä silmäkulmasta, miten pitkin asuntoa juoksi jotain valkoista. Hetkinen! Valkoista? Ei meillä ole mitään itsestään liikkuvaa valkoista. Paitsi Kelmi, joka juoksee nenäliina suussa. "Eikäkö mä vaan harjottelen, että mä osaan sit tuoda sulle nenäliinan tositositosi nopeesti kun sä tarviit!" Juu, selvä. Selitys hyväksytty. Jatka vain harjoituksia kaikessa rauhassa. Seuraava harjoitus tehtiin talouspaperirullan kanssa. On siinäkin rullassa kyllä yllättävän paljon sitä paperia kun kissa nappaa paperista kiinni ja lähtee juoksemaan, hetken juostuaan huomaa "AAAAARRGGGHH! Joku seuraa muaaaaaaa! Karkuuuuuuuun!" eikä toki päästä paperista irti. Kohtalaisen ehjänä säilynyt talouspaperi on kyllä ihan helppo rullailla takaisin pahvirullan ympärille.

Joskus ihmettelen, onko Lula kissa ollenkaan. Lula ei koskaan keksi kepposia. Koko mun flunssan ajan Lula on ollut ihan superkiltti ja näyttänyt siltä, että "Voi! Onko flunssa? Voi että! Mä niiiiin tiedän ton tunteen! Yritä jooko jaksaa.". Osaa Lulakin kyllä keppostella. Jos rikkalapioon jää vähänkään kissanhiekkaa, Lula menee siihen pissalle. Jos lattialla on yksinäinen sukka, Lula kantaa sen hiekkalaatikkoon. Jos Kelmi pudottaa naulakosta pyyhkeen lattialle, Lula vie sen hiekkalaatikkoon. Silti Lula on ihan erilainen keppostelija kuin nämä muut.

Vaan hei, eipähän ollut tylsä flunssa mulla. Keuhkoputkentulehduksesta huolimatta on ollut ihan mukavaa, koska meillä on kissoja. Flunssaillessa tulin miettineeksi, että en voisi koskaan matkustella, koska haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa omien kissojen kanssa. Muutaman päivän reissu Ruotsiin kerran parissa vuodessa saa riittää ja sen lisäksi useita kertoja vuodessa toistuvat päiväreissut Tallinnaan lähinnä kissa-asioissa.

Simon's Cat

Kuten varmasti jokainen kissojen kanssa samassa asunnossa elävä tietää, Simon's Cat-videoklippeihin on niin helppo samaistua. Olen bongannut Karvavarpaat useista Simon's Cat-videoista, joten lienee paikallaan kertoa myös muille minkälaisia otuksia Karvavarpaat ovat :)

Traks

Peku

 

Lula

Ässä

Hertta

Ninja (ja Hertta)